Maukkaimmat maistelut

torstai 20. heinäkuuta 2017

Liskodisko: Tuatara - Tiramisu Oatmeal Stout

Jälleen kerran tieni vei lähialkoon etsimään olutmaailman aarteita. Valinnanvaraa on vaikka kuinka, eikä elinikä riittäis kaiken maistamiseen joten yritän valkata seasta mielenkiintoisimmat oluset. Tällä kertaa uusi tuttavuus löytyy matelijamaailmasta.


Nimensä Uuden Seelannin elävältä fossiililta lainaava Tuatara on ollut olemassa jopa vuodesta 1990. Mies nimeltään Carl Vasta (ei vihta) perusti panimonsa Waikanaen kukkuloille. Insinöörinä ja viinikriitikkona Carl oli selvästikin mies paikallaan ja onkin saanut aikaan sarjan suosittuja oluita nimen Tuatara alla. Olutvalikoimaan kuuluu muun muassa Mot Eureka New Zealand Pilsner, Helluva Helles Lager ja Prince Albert Extra Special Bitter.

Ja kaikissa pulloissa on kuvassa näkyvä suomukaula. Siitä saa kai hyvän otteen ja sitä on kuulemma kiva hiplailla.


Komeasti vaahtoava Tiramisu on mainospuheen mukaan maustettu Mojo Coffeen La Jacoba -pavuilla, Wellington Chocolate Factoryn kaakaolla ja Heilala Bourbon vaniljalla. Paksun vaahtokerroksen läpi on vähän hankala haistaa mitään, mutta kyllä sieltä jotain puskee läpi. Kahvi nyt ensinnäkin, jäljessään kaakaopapujen tumma hehku.

Sama meininki jatkuu makunystyjen päällä. Espressomainen kahvi sekoittuu makeahkoon suklaaseen. Vähän niinkuin joku n. 70% suklaa sotkettuna tummaan kahviin. Kuivakan kahvisuklaan jäljiltä suuhun jaa napakka vaikutelma. Tätä napinaa keventää hieman jälkimaun lakritsa ja hiuksen hieno leyhäys vaniljaa.
Tämä vaihtolämpöinen pitää vaahtokruununsa päällä pitkään, säilyttäen samalla oluen maun tuoreena. Sopivasti lämmenneenä Tuataran suomujen alta alkaa löytymään enemmän paahteista puolta. Myös hapokkuus nostaa uhkaavasti päätään.

Tuatara Tiramisu osoittautui hitaasti nautiskeltavaksi. Ei niinkään tukevuutensa, vaan topakkuutensa takia. Voltteja muinaislisko pitää sisällään 7% joten potkuakin löytyy. Alkoholi maistuu hieman jos sitä oikein etsii. Muuten hyvin menevä naposteluolut.

torstai 13. heinäkuuta 2017

Toinen aikakausi alkaa märästi: Evil Twin Brewery - Wet Dream

Joo-o. Siirtymä manseen tapahtui itseasiassa jo puolitoista viikkoo sitten, mutta en ole saanut aikaiseksi vielä tutustua enemmälti paikalliseen olutkulttuuriin taikka Alkojen antimiin. Lähialko on kuitenki varsin suuri ja ihan kävelymatkan päässä, joten lähdin tiirustelemmaan että mitä sieltä löytyy.

Käteeni tarttui eränsä viimeinen. Evil Twin Brewing:in Wet Dream. Tölkin kyljessä sanotaan "Brown ale brewed with coffee." Suomalaisena kahvinystävänä mielenkiintoni tietenkin heräsi.


Yhdysvaltain Brooklynissä majaileva panimo Evil Twin ei sano sivuillaan oikein mitään. Mutta lataamalla pressikitin, sanainen arkku aukenee. Pahan kaksosen vuonna 2010 perusti Jeppe, Jeppe Jarnit-Bergsø. Siltä voinee kysyä miksi Jeppe juo. Ensinnä vissiinkin Tanskassa toiminut Jeppe päätti vuonna 2012 pakata kimpsunsa ja heilahtaa panimoineen, vaimoineen ja lapsineen New Yorkin Brooklyniin. Nykyään Evil Twin panee jopa viidessä eri panimossa ympäri maailman!
Lähde: http://www.eviltwin.dk


 "A beautiful brown ale boosted with gourmet espresso beans providing a delightful blend of citrus and spice aroma - the result is amazing, lusty and incoherent - yes, its your wildest dreams in a can."
Uhhuh ohhoh.

Tämä uni on ainakin varustettu mielenkiintoisen raikkaalla tuoksulla. Tuoksussa on havaittavissa sitruksinen humala ja ripaus kaffia. Väri on sakean ruskea ja olut lienee suodattamaton. Sen verran läpitunkemattoman näköistä.

Kahvia tässä kyllä on! Jokainen kahvia juova tietää sen kitkerän, kitalakeen ja suun perälle hyökkäävän maun. Wet Dreamissa paahdettujen maltaiden pehmeä lämpö sekoittuu hiuksenhienosti espressopaahdettujen kahvipapujen omaan paahteisuuteen, saaden aikaan pähkinän ja mokan kepeän paritanssin. Jälkimakuna myös pienen pieni ruisleipäinen hapan. Sitruuna jää jonnekkin tuoksun ja maun välimaastoon eikä tunnun oikein pääsevän kielenpäälle.

Evil Twin:in Wet Dream on kuitenkin mielenkiintoinen olut. Sopii varmasti joidenkin kahvinystävien kielelle, kun taas osa ei välttämättä tykkää. Voltteja tässä oli 6%, joten mennään vähän tutun ja turvallisen nelosoluen ronskimmalle puolelle. Jos nautit kahvistasi, nautit myös kahvioluestasi!

PS. Jos olet kanssani Tampereella, huikkaa niin mennään ottamaan huikkaa!

perjantai 30. kesäkuuta 2017

Yhden aikakauden loppu. Perjantaipullona; Old Worthy Who Drank My Porridge, Coffee & Oat White Stout

Kesäkuu loppuu. Niin loppuu myös aikakauteni Kainuulaisena. Ensi kuussa heilahdan nääsvilleen, eli Tampesteriin. Yritän kuitenkin pitää kirjoituksen tason vähintään yhtä huonona kaikesta mustamakkarasta huolimatta. Nyt kuitenkin vielä viimeinen tuopponen kotiseudun helmassa, Pohjois-Savon Sukevalla.



Old Worthy, tai suomalaisittain Vanha Kunnon, on panimo Skotlannissa. Kertovat sivuillaan harmillisen vähän tekemisistään ja historioistaan. Old Worthy kuitenkin rummuttaa viskin ja oluen pyhän liiton nimeen ja monen oluen etiketissä näyttääkin olevan suositeltu viskipari kullekin oluelle. Maltaansa panimo hommaa Skotlantilaisista viskitislaamoista ja käyttää sen sitten omiin tarkoituksiinsa.

Oluina Old Worthyllä on muun muassa "Roll Your RRR's", "Lost in the Dark, Barrel Aged Pale Ale" ja "A Cure For Scurvy, Whisky Infused Marmalade Pale Ale".

Mutta Kuka Joi Puuroni!? Tämän oluen minulle tarjosi läksiäislahjana iki-ihana Niklas Saari.


Mustaa kuin Äkäslompolon yö. Vaahto on paksuhkoa, mutta ohenee pian pitkäkestoiseksi kalvoksi. Tuoksussa tuntuu vahvasti kahvi kuten kahvistoutissa kuuluukin. etiketin makukuvauksen mukaan tässä pitäisi tuoksua myös vanilia. Noh, taitaa se siellä taustalla vähän haikua.

Kahvi on pääosassa myös maussa, lakritsa tai salmiakki tiukasti vanavedessään. Suutuntuma ei ole turhan paksu, eikä maku tuki kaikkia makunystyröitä jotta kaikki muukin maistuisi stoutilta. Maltainen maku on jotenkin latistunut, eikä paahteisuus nouse kunnolla kukkaan. Humalointi on suht ronski ja antaa stoutille kuivakan olon joka ehkä keventää turhat tukevuudet pois. Odotin kyllä Who Drank My Porridge -nimeä kantavan oluen olevan jotenkin paksua ja puuroista. Niin sanotusti mämmiä. Mutta tällä kertaa nimi ei ollut enne.

Kuten Old Worthy suosittelee, tämän oluen pariksi taitaisi käydä parhaiten turpeinen ja savuinen skottiviski. Harmikseni minulla ei tässä nyt ole sellaista saatavilla, joten joudun tyytymään vain mielikuvituksen siipiin. Voltteja juontipuurossa on nelosoluen verran, eli 5%.

Aiemmin viskin ja oluen kombottamista kokeilleena suosittelen muitakin kokeilemaan, jos vain viskeissä löytyy. Who Drank My Porridge on kuitenkin mainio, ei niin tuhti stout.

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Kotiseutua Saint Kukossa: Nälkämaa Kotiseutu Oatmeal Stout

Juuri ennen Japaninreissuani Nälkämaa mainosti uutta tuotostaan. Ennätin jo kovaan ääneen noitua etten ennättäisi koko tavaraa maistamaankaan kun janoiset kainuulaiset lipsivät sen pois! Mutta toisin kävi. Tässä sitä ollaan, Saint Kukossa tuopissa Nälkämaan Kotiseutu Oatmeal Stout!

Baarimikko osasi kertoa, että Kotiseutu Oatmeal syntyi Nälkämaan toisen osakkaan opinnäytetyönä. Työ liene onnistunut, sillä tuotos avusti ratkaisevasti Baarimestarin ammattitutkinnon suorittamista! Onneksi olkoon! Nyt kelpaa omia oluita paneskella ja myös myydä!


Kotiseutu Oatmeal Stoutin syntytarina juontuu Lepaalla pidettyyn kurssiin johon myös Nälkämaan pojat osallistuivat. Kurssin aikana tutustuttiin myös Hopping Brewstersin oman oluen valmistusprosessiin, ja omia keitoksia kypsyteltiin 50 litran Braumeisterilla. Kurssilla Nälkämaan Aleksi ja Aku löivät päänsä yhteen pitkän linjan olutharrastajaan Jaana Murtoniemen ja kurssilla pyörineen High Time Brewingin porukan kanssa. Tästä päiden kolinasta virisi ajatus yhteisen, kaupallisen harjoitusoluen panemisesta. Siitä se ajatus sitten lähti ja tässä ollaan. Oluen tuotantopaikaksi valikoitui jo Luotikuja IPA:sta tuttu Hopping Brewsters.


Stouttina oletan maun olevan paahteinen ja topakka. Kukon erikoishanan ominaisuuksiin tuntuu kuuluvan näyttävän vaahtokruunun rykäisy tuopin katteeksi, joten ulkonäkö oli laskuhetkellä komeampi kuin yllä olevassa kuvassa.

Maku on kahvisuklaisen pyöreä. Paahteisuus pehmeä, eikä mene liian tukalaksi niinkuin joissain stouteissa. Suutuntuma on siis kehyehkö ja helppo, eikä hörppyjen välillä tarvitse jäädä haukkomaan henkeä. Jälkimakuna on havaittavissa tummaa suklaata, silleen ihan pikkusen vain. Näin jälkihuomiona; Kahvin maku tuntuu olevan stouteissa varsin yleinen vivahde!

Yleisesti sanottakoon että varsin onnistunut Hel-Kaj kollaboraation tuotos! Sopivan lempeä, ei liian tuhti mutta silti hyvin stoutti... stoutti!

Kotiseutu Oatmeal on kuulemma tarkoitus yhdistää Stadilaista ja Kainuulaista kotiseutua. En kyllä tiedä että mikä tässä on Kainuuta ja mikä Stadia. Onko paahde kuin Helsinkiläinen asvalttihelvetti ja kahvisuus kuin synkeä Kajaanilainen aamukahvi?

Käykää maistamassa ja kertokaa Te! Nälkämaan Kotiseutu Oatmeal Stoutia löytyy Kajaanin Saint Kukon lisäksi isolta kirkolta Oljenkorresta, Mullikasta, Maltaisesta Riekosta ja Villistä Wäinöstä. Nyt maistamaan!

torstai 8. kesäkuuta 2017

Suomi 100 ja radiomiinojen häirintää: Svaneke Säkkijärven Polkka

Niin, rakas isänmaamme täyttää tänä vuonna pyöreitä, kokonaiset 100 vuotta! Sen kunniaksihan on tuupattu ulos kaikenlaista "Suomi100"-brändättyä tuotetta aina vessaharjoista lähtien. Olutpuolellakin on juhlavuosi huomattu ja joiltain panimoilta onkin tullut hyllyille kaikenlaisia sataset lasissa olevia oluita. Itsekin tällaisen bongasin lähimmästä Alkosta, nimittäin Tanskalaisen Svaneken tekemän Säkkijärven polkan!


Kaikkihan tuntevat kyseisen veisun? Neukut olivat vuosien 1942-43 aikana asentaneet ympäri Viipuria radiomiinoja, jotka räjäytettäisiin soittamalla sävel tietyllä radiotaajuudella. No, Suomalaiset äkkäsivät tämän ja päättivät soittaa ko. taajuudella juuri äänitettyä Säkkijärven Polkkaa viisi kuukautta putkeen kunnes kaikki miinat on löydetty ja purettu, tai kunnes miinojen akut ovat tyhjentyneet. Samanmoinen tarina löytyy myös selvällä suomenkielellä pullon takaetiketistä.

Nätti pieni yksityiskohta; Etiketin renkulat koostuvat sanoista "Hölkyn Kölkyn".

Svaneken panimo on toiminut Bornholmissa vuodesta 2000 lähtien ja on kuulemma hyvin intohimoinen toimija saarellaan. Svaneken kaupunki on sivujen mukaan Tanskan aurinkoisimpia alueita joka edesauttaa panimon toimintaa.


Niin, polkkahan on laadultaan tummaa stouttia tai portteria. Alkokaan ei tätä jaottele tämän enempää. Ilmeisesti lakritsilla maustettuna tämä ei voi olla kuin mielenkiintoista settiä. Tuoksutellessa on jo havaittavissa lakritsisuutta ja tietenkin paahtomallasta. Ei muuta ku polkat soimaan ja maistelemaan!

Makuna laku löytyy heti! Lakritsa on makuna paksu ja mehevä, laskeutuen hellästi paahteiseen maltaaseen. Humalointi on tummille oluille tyypillisesti kevyt ja lähes katoava. Tässä kuitenkin kaiken lakritsikuorrutteen ja mallasytimen alka löytyy se pieni humala joka ei löydä pois suusta vaan jää haikuamaan pitkäksi aikaa lakritsan kera.

Kuudella ja puolella rosentilla varustettu polkka meinaa humahtaa nuppiin kuin "naapurista kuuluva polokan tahti". Jalakani pohjaa kutkutti. Svaneken Säkkijärven Polkka on Tanskalaispanimon hieno hatunnosto satavuotiaalle Suomelle varsin tunnetun sävelen kautta. Hyvä napostelujuoma niin jälkiruoaksi, kuin ihan vain kesäillan ratoksi.

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Hyvä olla kotona, Hospan hanassa: Moor Beer Company - RAW Bitter

Japanin keissi oli ja meni. Paluu kylmään toukokuiseen Suomeen helteisestä Japanista aiheutti pienen kulttuurishokin, mutta se ei ole mitään mitä hyvä olut ei paikkaisi.

Suuntasin siis tarkistamaan miten rakkaassa Hospoda Korunassa on pärjätty poissaoloni aikana. Onko kausihanaan tullut uutta vai onko koko hanaa enää olemassakaan? No, hanahan oli vielä tutulla paikallaan ja siinä oli jopa uusi asukas! Nimittäin aito Englantilainen Bitter, RAW.


Ison-Britannian Bristolissa sijaitseva Moor Beer koki uudelleensyntymisen vuonna 2007 kun Californialainen Justin Hawke tuli ja osti lähes toimintakyvyttömän firman ja laittoi sen kuosiin. Tuloksena oli ehkäpä yksi maailman arvostetuimmista panimoista! Moor:in ajatuksena on jättää kalan uimarakon käyttö oluen kirkastamiseen kokonaan pois. Sanoen että elävät hiivat ja muut "mausteet" tuovat olueen paremman maun ja suutuntuman. Samalla olut on myös vegaaniystävällistä!

Moor Beer Company onkin tuottanut historiansa aikana monenlaisia oluita. Iso osa vaikuttaisi kuitenkin olevan ihan bittereitä, mutta seasta löytyy myös pale alea, amber alea ja sessio-oluita. Mutta nyt keskitytään yhteen tuotteeseen, eli RAW bitteriin.


Kaunista, eikös? Läpitunkemattoman ruskea ja suodattamaton RAW on tosiaan harvinaista herkkua Hospan hanassa. En muista milloin viimeksi sieltä on tullut bitteriä. Hieman nuhainen nenäni ei hirveästi tuoksuja erottele, mutta suodattamattomuuden ja maltaan aromeista ei voi erehtyä.

Makuina RAW:sta löytyy edellämainittujen lisäksi hehkeää, suun perälle kaikumaan jäävää humalaa. Humalointi on tosiaan kevyehkö ja hieman viipyilevä, eikä ollenkaan niin vahva kuin Bitter-nimikkeen alta löytyvältä oluelta oletin. Suutuntuma on vähemmän yllättäen sakea, mikä on suodattamattomuuden välttämätön sivuefekti. Suodattamattomien oluiden hiivaisuus ei tässä ollut niin tunkkainen kuin yleensä, mikä oli mielestäni miellyttävä yllätys.

Kun tätä aikansa maistelee, alkaa loppua kohden löytymään lisää makuja. Humalointi hieman korostuu lämmön vaikutuksesta ja ikäänkuin RAW hieman myös tukevoituisi kun loppu alkaa häämöttämään.

Moor Beer Companyn RAW Bitter oli mielenkiintoinen ja mielestäni harvinaislaatuinen tuttavuus. En tietääkseni ole aikaisemmin juonut "aitoa" Britti-Bitteriä ja tämä oli miellyttävän pehmeä lasku bitterien maailmaan. Käykäähän tekin kokeilemassa vielä kun hanassa on hapanta!

perjantai 26. toukokuuta 2017

Pohjahiivat goes Japan Final: Kizakura Kyoto Brown Ale

Viimeinen ilta Japanissa ja Tokíossa. On siis myös aika reissun viimeisen olutmaistelun!

Neljän viikon lomailu nousevan auringon maassa on hurahtanut vauhdilla. Vastaan on tullut monennäköistä outoa ja mahtavia makuelämyksiä. Olutpuolellakaan ei Japani ole jättänyt kylmäksi, vaikka alunperin odotukset olivatkin vähän toisenlaiset.

Nyt kuitenkin uutta makua etsimään; Kyoto Brown Ale!


Oluen pannut Kizakura Sake Brewing Co. ei ole vielä saanut aikaiseksi kääntää sivujaan englanniksi, joten pistän Google translaten tulille ja naureskelen tuloksille.
Kioton ensimmäinen olut pantiin vasta vuonna 1995. Panimo kertoo käyttävänsä saken ja oluen tuottamiseen Momoyamakukkuloiden alla virtaavaa puhdasta pohjavettä. Tämän kerrotaan sitten antavan oluille sen hyvän maun.

Tämän maistettavan oluen etiketin merkit ilmeisesti lukevat "Huang Sakura". Tai jotain,

Pikemminkin punainen Brown Ale meni lasiin lievästi kuohuen, Vaahto kuitenkin hävisi varsin pian. Tuoksu lupailee lievää humalointia ja leppoisaa mallasta. Tai näin ainakin hieman nuhainen nenäni päättelee.


Makupuolella hommat vähän vahvistuvat. Lämmin maltaisuus on tässä pääosassa ja pieni humalointi hoitaa taustahommat. Pieni hiilihappoisuus sopii tähän yllättävän hyvin. Hapokkuus tuo olueen sopivan raikkauden, jottei maku olisi liian tunkkaista. Maltaiden paahteisuus taipuu loppua kohden makean puolelle, mikä on kuitenkin ihan sallittua oluttyylin ollessa brown ale.

Niin on Japanilaisten oluiden minimaistelut taputeltu. Kaikki oli aikalailla tasaisen hyviä, mutta etenkin nämä kaksi viimeisintä olivat mukavia tuulahduksia. Kannattaa siis katsoa Asahin, Kirinin yms. tuolle puolen ja etsiä vähän erikoisempia. Näitä kuitenkin löytyy ihan normimarketeista. Eikä hintakaan ole kuin murto-osa Suomen vastaavista.

Huomenna sitten takaisin kotimaahan. Kippistellään jos tavataan!

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Pohjahiivat goes Japan part 3: Echigo Flying IPA

Siirrymme uuteen japanilaiseen olueen. Nyt vuorossa on Japanin ensimmäisen mikropanimon, Echigon tuotos; Flying IPA.


Kun Japanin hallitus vuonna 1993 päätti höllentää tuotantokapasiteettia ja lisensointia koskevia säännöksiään, oli Echigo ensimmäinen syntynyt mikropanimo. 

Vuonna 1995 Echigo perusti panimoravintolan ja alkoi myymään ensimmäistä omaa oluttaan Ocean Ale:a. Siitä lähtien Echigo on parantanut kuin sika juoksuaan ja on voittanut useita palkintoja oluillaan. 


Tuoksultaan hassun kuivahko, väriltään hiukka punertava ja runsaalla mutta nopealla vaahdolla varustettu Flying IPA on kuitenkin mukava yllätys. 

Humalointi on johdonmukaisesti läsnä, muttei liian hyökkäävästi. Hedelmäinen humala laskeutuu lievästi toffeen oloiseen maltaisuuteen. Varsin tasapainoinen kokonaisuus.

Ei liian hapan, mutta silti sopivan kirpakka ja lopun makeahko häivähdys viimeistelee homman.

Echigo Flying IPA on kaikin puolin toimiva tuote. Japanin pienpanimotuottet paranevat sitä mukaa kun niitä maistelee! Vielä on yksi varastossa, palaan siihen vielä lähiaikoina. 

torstai 18. toukokuuta 2017

Pohjahiivat goes Japan part 2: Coedo Kyana


Noniin, Japaninmaan seikkailu jatkuu! Bloggerin mobiilisovellus tuottaa pientä päänvaivaa, mutta jospa tämä tästä. 

Eli siis. Kävin Toyu Hands nimisessä tavaratalossa ja silmiini osui pöydällinen paikallista olutta ja -olut tuotteita! Mukaan lähti kaksi tölkkiä ja pullo. Näitä sitten maistellaan. 


Ensimmäisenä kokeiluun pääsee Coedo-panimon Kyana, India Pale Lager.

Coedo aloitti touhunsa vuonna 1970 kun Silloisen Kyudoshoji Corporationin maajussit ajattelivat että saisiko lannoitteeksi kasvatetusta Kawagoe-vehnästä pantua olutta. Kaeagoe ei kuitenkaan monesta yrityksestä huolimatta  soveltunut mallastukseen. Myöhemmin olutta keksittiin alkaa valmistamaan bataateista! 

Väriltään aikalailla normilagerin oloinen Kyana on tuoksultaan olematon. Makupuolella sitten onkin jo jotain. Maku on lyhyesti sanottuna paahteisen kuiva. 

Humalat ovat vähän vaisun oloiset, mutta silti vahvasti läsnä. Maltaat ovat etualalla, mikä sopii oluen värimaailmaan hyvin. 

Japanin pienpanimomaailmasta löytyy aina jotain uutta. Vielä on kaksi maistettavana! 

perjantai 5. toukokuuta 2017

Pohjahiivat Goes Japan! Maistelussa Yebisu Creamy Top Stout

Kuten edellisessä kirjoituksessani mainitsin, olen nyt Japanissa.  Tietotekniikka petti, joten nyt jouduin kirjoittamaan koko hoidon uudelleen kaverini koneella.

Oli kolmas päivämme Japanissa. Kaverini kanssa olimme tylsistyneenä haahuilleet ympäri Uenoa lähes koko päivän. Tylsyyden tappaaksemme teimme kovin Suomalaisen päätöksen; lähdimme kaljalle.

Jonkunlaisen häsmäkän jälkeen löysimme tiemme Ueno Parkin alapuolisessa ostarissa sijaitsevaan Yebisu Bar:iin. Paikka on siis Yebisu-olutmerkin oma lafka, tottakai. Siellä listalta silmiini osui stoutti, Creamy Top.


Herra Yeabisu saapui paksun vaahtokruunun kruunaamana. Ehkä myös hieman liian kylmänä heti nautittavaksi.
Kylmyydestä kuitenkin päästään helposti eroon hitaasti nautiskelemalla. Ensipuraisulla Creamy Top vaikuttaa ihan normaalilta stoutilta kermaisella suutuntumalla. Toisin kuin esim Guinness, tämä on tunnelmaltaan keveämpää eikä niin jäykkää mämmiä.

Stouttinen paahteisuuskin oli vähän taka-alalla. Taustamakuina kuitenkin on esim kahvia ja jonkin sortin pähkinää.

Yebisu Creamy Top Stout oli vähän toista kuin odotin. Kielimuurin estäessä tekstin ymmärrettävän lukemisen muodostin mielipiteeni kuvan ja nimen perusteella. Odotin siis paksua ja kermaista, sain kevyttä ja kevytkermaista. Kaikenkaikkiaan kuitenkin hyvinkin mukava tapaus!

lauantai 29. huhtikuuta 2017

Kapteeni Kalmo suosittelee: Ballast Point - Victory at Sea

Viimeksi legendana tuopissa oli Thornbridgen Halcyon. Nyt tuoppiin turahtaa vähintäänkin yhtä suosittu Ballast Point:in Victory at Sea! Tuleeko merellä voittoa, vai kepsahdammeko itsensä Krakenin, tuon Iku-Turson pikkuserkun, lonkeroihin?


Ballast Point on tehtaillut olusia jo vuodesta 1992, tavallaan. Herra nimeltä Jack White, eli Jaska Valkoinen collegekämppiksensä Pete A'Hearnin kanssa löysivät yhteisen halun tehdä oluita. Tästä sitten syntyi panovälineitä ja muita vermeitä kauppaava Home Brew Mart. Kaupan kehittyessä Pete kävi hommaamassa itselleen panimomestarin sertifikaatin. Hommaan hyppäsi mukaan kolmas pyörä Yuseff Cherney ja pian kaupan takahuoneessa roplattikin omat mäskit. Ballast Point alkoi siis virallisesti vuonna 1996 kaupan takahuoneesta.

Ballast Point on oluissaan keskittynyt filosofiaan "teemme oluita joita haluamme juoda". Oluihin liittyy myös panokolmikon yhteinen mieltymys merenkäyntiin ja kalastukseen, josta myös juontuu oluiden vedenläheiset nimet kuten Sculpin, Manta Ray ja Bonito. Etiketeissä komeileekin useimmiten jokin merenelävä.


Victory at Sea, Imperial Porter:in kerrotaan olevan julkean pehmeä juuri sopivalla makeudella. Vaniljalla ja kahvilla maustettu porter on kyllä niittänyt suosiota ainakin Pint Pleasessa. Odotan innolla ensipuraisua.

Vaahto on paksua ja kahvisen oloista. Väri, tietenkin mustaa. Tuoksupuolella sitten alkaakin olemaan jo menoa. Nenään tuntuu varsinkin mustan kahvin aromit pienellä vaniljan jälkikaiulla. Tuoksu lupailee myös paahdetta ja pähkinää. Unohtuikin mainita, että tätä on maustettu vaniljan ohella San Diegon omilla Caffe Calabria -kahvipavuilla.

Kahvi on silmillä heti makunakin! Kovin on tummaksi paahdettua ja tiukkaa, mutta tähän en laita maitoa sekaan. Kahvin alta paljastuu kuitenkin jotain muuta. Pähkinäisen tuulahduksen kautta vanilja valtaa alaa, tuoden mukanaan myös toffeemaisen jälkimainingin. Kahvi papuineen on kuitenkin homman pääosassa. Tämä Caffe Calabria vaikuttaa varsin hyvältä lajikkeeltä jota voisin maistella ihan sen alkuperäisessä uutteessaan.

Lämmettyään Victory at Sean paahtomaltaat tuntuvat omaksuvan jopa viskimäisiä vääristymiä. Tämä ei ole ollenkaan huono. Kahvi, vanilja ja viskimäinen tuulahdus sopivat yllättävän hyvin yhteen! Kyllä tämä taitaa olla ansainnut kaiken sen suosion mitä kansa on tälle suonut.

Ballast Point Victory at Sea Imperial Stout ei jättänyt kylmäksi. Voitto tuli merellä ja onnistuimme välttämään haudan pohjassa meren! Kyllä tätä kannattaa maistaa jos vain Alkostanne löydätte.

torstai 27. huhtikuuta 2017

Voiko kalastusvälineitä juoda? Badger - Blandford Flyer

Ulkona kevät ja talvi vääntävät kättä mouruten ja rapaa roiskuttaen. Pienessä yksiössä on kuitenkin kätevä viettää aikaa mukavan oluen seurassa piittaamatta meteorologian omituisuuksista. Kuten edellinenkin Badger, tämänkin on maistettavaksi ystävällisesti toimittanut kanssakaljoittelijani Niklas. Edellisesta aidosta brittialesta onkin jo aikaa, mutta eihän tämä voi olla kuin hyvää.

Bradford Flyer viittaa takaetiketissään Dorset Stour -joen perhokalastajiin, joita kutsutaan paikallisesti Flyereiksi. Suomenkielinen vastine voisi olla vaikkapa perhostaja. No, tämä kyseinen "inkiväärikoukulla" varustettu olut on tehty näiden urhoollisten brittikalastajien kunniaksi. Oluen huhutaan myös olleen yksi lääke paikallisen mäkärälajin, Blandford Fly:n kivuliaisiin puremiin.


Pullossa valoa vasten viskinvärinen Flyer paljastuu lasissa lähes samanväriseksi. Väriä voisin kuvailla lasissakin vielä hyvin mallasviskiin vivahtavaksi. Vaahtokruunu oli sopiva, noin sormen paksuinen joka nopeasti hupeni pitsimäiseksi kalvoksi. Ovat kuitenkin tehneet nyt sellaisen alen joka ei tuoksu, ei haise. Höh.


Mutta toisin kuin samanniminen mäkärä, Bradford flyer ei pure kipeästi. Kaulan lapun lupaama "inkiväärikoukku" toimii hyvin, tuoden mausteista makeutta muuten hyvin pyöreään makumaailmaan. Inkiväärin alta löytyy myös muuta makeaa, kuten toffeeta tehden Flyeristä entistäkin lähestyttävämmän. Hapokas viimeistely ikäänkuin valmistelee suun uutta huikkaa varten.

Mäyrän kokkailut eivät pettäneet tälläkään kertaa. Badger:in Bradford Flyer osui ja upposi oikein mukavasti. Sopivan makea kokonaisuus inkiväärineen ei jättänyt kylmäksi. Päinvastoin. Mielen ja kehon valtasi oikein mukava lämpö. Tämä sopisi oikein hyvin pimeneviin syysiltoihin, mutta toimii myös näin keväisen räntäsateen aikaan. Panimo suosittelee oluttaan mausteisen lampaan tai chilillä ryyditetyn pihvin kaveriksi.

Kiitokset Niklakselle! Ilman sinua olisin yhtä makua köyhempi!

torstai 20. huhtikuuta 2017

Viimeinen 2017 Käsityöolut: Pyynikin Käsityöläispanimo Bourbon Barrel Aged Imperial Stout

Nyt se on sitten se vihon viimenen! Tätä on muissakin olutblogeissa kehuttu ja se on myös killunut jo tovin Pint Pleasen suosituksissa. Nyt siis vuorossa Pyynikin Käsityöläispanimon lahja olutkansalle; Bourbon Barrel Aged Imperial Stout!

Jopa Hra. Jackson hyväksyy.

Pyynikin pojat ja tytöt ovat kypsytelleet stouttiaan amerikantammisissa tynnyreissä, joissa ennen olutta on muhinut maissiviskiä eli bourbonia. Moni muukin olutvalmistaja on omaksunut tynnyrikypsytyksen jalon taidon, kuten edellisestä blogikirjoituksestani voi vähän makustella. Maistamistani tynnyrioluista kaikki ovat olleet varsin juotavia, sanoisinko jopa maukkaita! Joten ei tässäkään voida mennä vikaan.


Hieman ehkä kylmän oloisena hurautin lasiin. Mutta silti oli havaittavissa että kyseessä on hyvin tummaa tavaraa. Vähäiseksi jäänyt vaahto oli leipäisen ruskeaa, mutta katosi kuin pieru saharaan. Voi juku, bourbon on tässä läsnä kuin voima Luukas Taivaskävelijässä. Nenään tuntuu selkeä stoutin paahde ja viskimäisen lämmin pisto joka ei voi olla kuin hyvää.

Suutuntuma ensinnäkin on... laakea ja valtaa kerralla koko suun ja kielen kaikki makuaistimet. Maku itse sitten onkin rehevää sorttia, sillä ensinnä suun valtaa muhkean mokkainen kahvisuus heti vanavedessään mustaa mallasta. Kaiken viimeistelee bourbonin ja tammen paritanssi napakan vaniljaisella tahdillaan.

Jäikin mainitsematta, että tuo 13% alkoprosentti maistuu myös hieman läpi. Muttei mitenkään häiritsevästi. Lisäksi tämä on stoutiksi melko vahvasti humaloitu, EBUn huidellessa niinkin korkealla kuin 44,4. Hidas makustelukaan ei haittaa, sillä kyseessä on stout-tyyppinen olut joka melkein vain paranee lämmetessään. Rajansa tietenkin kaikella.

Pitää kyllä sanoa, että oli hyvä veto jättää tämä Pyynikin Bourbon Barrel Aged Imperial Stout sarjani viimeiseksi. Makua on paljon, se on täyteläistä sekä monivivahteista. Sopii erittäin hyvin ihan vain illanistujaisiin ja tai jälkiruokajuomaksi. Jos jostain Alkosta vielä löydätte, niin ostakaa ihmeessä ja kokekaa tynnyrikypsytetyn oluen mahti!

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Yllätysextra! Rodenbach Grand Cru

Saivat perkele houkuteltua kiusaukseen!

Tuoppiin tuiskahti Rodenbachin Grand Cru, osittain tammitynnyrissä kypsytetty olut. Kuulemma näitä oli varastossa vielä toistakymmentä, mutta edellisestä jahkailustani oppineena päätin ottaa samantien pois kuleksimasta.


Kun sanoin "osittain tammitynnyrissä kypsytetty", tarkoitin siis että Grand Cru:sta 1/3 on nuorta olutta ja 2/3 tammikypsytettyä. Belgialaiset ovat näistä sitten tehneet sekoitteen ja laittaneet pulloon. Kyseessä taitaa olla yleisestikin arvostettu ja suosittu olut, sillä jo edesmennyt olutmaistelun jumala, Michael Jackson on kuvaillut olutta sanoin "The Burgundy of Belgium" tai yksinkertaisemmin "World Classic".


Mutta voe tokkiisa! Jo tuoksussa on jotain joka erottaa tämän muista tähän mennessä maistetuista oluista. Tuoksusta tulee mieleen nimittäin raaka, laimentamaton punaherukkamehu. Vaikkakin kovin tanniinisena. Jos kyseessä olisi viini, odottaisin kieleni liimaantuvan kitalakeen kaikesta tanniinista.

Makuna Grand Cru menee jo hankalaksi. Kylmänä makustellessa tämä on melkeimpä enemmän siideriä kuin olutta. Marjaisan hapan tunnelma tuo mieleen villihiivalla käyneen lambic-oluen. Tämä ei tosin ole läheskään yhtä sitruksinen, vaan enemmänkin marjaisa. Kuin hapan viinimarjamehu.

Lasissa tovin viruttuaan ja lämmettyään Grand Cru vain paranee. Kylmään verrattuna lämpö saa tammitynnyrin antamat aromit nousemaan enemmän esille. Mukaan tulee mukavan toffeinen vaniljan aromi, joka viimeistelee muuten happaman makean ja marjaisen tunnelman. En nyt vain valitettavasti viskimaisteluista muista, että kuuluuko ko. aromi amerikan- vai euroopantammelle.

Mutta mutta. Jos hyppy tuntemattomaan olueen on sun juttu, tätä kannattaa tosiaan maistaa! Rodenbach Grand Cru on outous, jonka setvimiseen menee tovi jos toinenkin sillä kyseessä on kuitenkin armoton klassikko. Suosittelen erittäin lämpimästi kokeilemaan jos lähikuppilan valikoimasta löytyy!

Kevättä Hospon hanassa: O'So Brewing Hopdinger Pale Ale

Kevät saapuu korskuen, niin myös Hospodaan. Kausihanassa pitkään istunut Kardemumma Stout sai väistyä uudemman tulokkaan tieltä kuin lumi auringon edeltä. Vuorossa siis O'so Brewing Companyn Hopdinger Pale Ale!


O'so Brewing Company itseasiassa perustettiin Wisconsiniin vuonna 2007 kun Marc ja Katina siirtyivät Point Brew Supply:n hommista vetämään omaa panimoaan. Homma kasvoi kuulemma vauhdilla ja vuonna 2013 O'so Brewing julistettiin Wisconsinin olutjakelijoiden yhdistyksen toimesta toiseksi nopeiten kasvavimmaksi. O'so:n valikoimaan näyttäisi kuuluvan monenlaista ööliä, esimerkkeinä vaikkapa Infectious Groove -sour blonde ale ja Doe in Heat -American pilsner.


Väriltään Hopdinger osoittautuu tumman kultaiseksi, tai oikeastaan kuparinvärikseksi. Vaahto on niukkaa, mutta sitäkin kestävämpää eikä näyttäisi katoavan ihan hetkessä. Tuoksu lupaa raikkautta sitruunan muodossa ja jykevää maltaista rankaa.

Makupuolelle päästessäni sainkin huomata, että sitruuna taisi olla vain tuoksussa. Humala jyrää kaiken alleen ylläköllään, jättäen oudosti jälkeensä tunkkaisen hiivan oloisen fiiliksen. Tämä "hiiva" meinaa peittää maltaan ikävästi alleen. Mutta mallas ei anna periksi, vaan puskee pahalla sisulla läpi tuoden mukanaan makuun tukevuutta ja maanläheisyyttä.

Lämmetessään Hopdinger vähemmän yllättäen laimenee ja menettää teräänsä, taantuen hieman Suomi-APA:n tasolle. Tässä kuitenkin on alkoholia suunnilleen nelosoluen verran, joten jokatapauksessa tämä on vähän topakampaa tavaraa.

O'so:n Hopdinger on ihan hyvä perus-APA suoraan Ämöriikasta. Kannattaa todellakin nauttia kylmänä, sillä lämpimästä ei tule kuin paha mieli. Kaikkiaan aika tavallinen kokonaisuus. Hospoda Korunan hanassa just NYT! Käykää kopasemassa ja kertokaa mielteenne.

torstai 13. huhtikuuta 2017

Alkon Käsityöoluet 2017: Malmgård Amarillo Tripel

Nää ei lopu koskaan! No ei vaines, toisiks viimenen käsityöolut. Tällä kertaa tutustumme tutun Malminkartanon eli Malmgårdin panimon tripel-tyyppiseen lahjaan olutkansalle. Tässä taitaa olla tähän asti maistetuista äykein alkoholi kun prossat on jopa 9%!


Amarillo-humalalla aromoitu tripel lupailee olevansa sitruksinen, kuivan mausteinen ja lämmittävä kokonaisuus. Etikettiä enempää tarinaa ei tästä oluesta löydy, joten loppu on sitten aivan allekirjoittaneen omaa päätelmää ja parran pärinää. Amarillo on varmaankin läheistä sukua Malmgårdin toiselle tripelille, Emmerille. Molemmat ovat aivan yhtä äkäisiä alkoholiltaan, sekä samaan tapaan suodattamattomia.


Kullankeltainen väritys ja suodattamattomuus antavat Amarillo Tripelille heti omintakeisen vaikutelman. Yritin kaataa siten, että saisin enimmät sakat jätettyä pulloon, mutta silti sekaan pääsi pientä sameutta. Vaahto oli kevyttä ja nopeasti laskeutuvaa, eikä sillä ehtinyt edes viiksiään sotkemaan.

Suositellaan nautiskeltavaksi 8-10 -asteisena. Nestelämpömittaria en vieläkään omista, joten perstuntumalla mennään. Kyllähän se tässä, nautiskelun lomassa hieman lämpiää. Ensipuraisu kuitenkin toi esille heti ensimmäiseksi sen kuivakkuuden ja pienen, vielä tunnistamattoman mausteen. Sitruksisuus huhuilee jostain vieraisiin pöytiin ja tuoksupuolella ollaan vielä lähtöasemissa.
Päällimmäisinä makuina taitavat olla humaloinnin sitruksinen kuivakkuus ja sitten se yhreksän voltin alkoholi joka eittämättä maistuu läpi ja tuntuu suun perällä.

Tovin lasissa lämmettyään Amarillo Tripel paljastaa lempeämmän puoliskonsa. Alkuun kovin happamasta ja hiukka kitkerämmästä meiningistä kuontuukin varsin lupsakkaa menoa. Hedelmäisyys nostaa päätään paljon voimakkaammin ja humaloinnin purenta pehmenee. Olut ottaa muutenkin loppua kohden hieman makeamman otteen.

Malmgårdin Amarillo Tripel oli alkukankeudestaan huolimatta varsin maistuvaa tavaraa. Korkea alkoholiprosentti sai tavaran kolahtamaan nuppiin melko raivolla ja sama prosentti maistui paikkapaikoin läpi aikalailla. Loppua kohden homma helpottui ja hedelmöityi. Emmeriin verrattuna tämä oli kevyempi kokonaisuus.

torstai 6. huhtikuuta 2017

Alkon Käsityöläisoluet 2017: Iso-Kallan Biére de Garde

Kevät se vain mennä rouskuttaa eteenpäin täälläkin nälkämaassa. Pitäisi vähän kiriä olutmaisteluiden tahtia jotta saan ns. kevätsiivouksen tehtyä! Nyt kuitenkin Savonmaalta kajahtaa kun tuoppiin lupsahtaa Iso-Kallan panimon Biére de Garde!


Pohjois-Ranskalaiseksi Maalaisolueksi nimitetty Biére de Garde on Iso-Kallan sivujen mukaan perinteisesti valmistettu keväisin ja nautittu sitten kesäaikaan virkistyksenä raskaiden peltotöiden lomaan. Tämä kädessä oleva versio on kuitenkin tummempi ja maltaisempi versio tästä kyseisestä oluesta. Etiketti lupailee myös mausta löytyvän pähkinää, karamellia sekä kuivattuja hetelmiä.


Väri on ainakin nätti. Lähes viinimäisen punainen! Pullon pohjalla näytösti olevan jotain sakkaa, joten kaatamisen kanssa piti vähän varoa. Jo pullon aukaisun yhteydessä nokkaan pelmahti maltaisan hiivainen tuulahdus, mutta lasissa ollessaan ei sitten tuoksu juurikaan miltään.

Makupuolella etiketin lupailut pitävät itseasiassa melko hyvin kutinsa! Heti ensimmäisenä makuna on selvästikin joku kuivahedelmä... ehkä persikka. Pähkinäisyyttäkin on siellä maltaiden kanssa rinta rinnan. Kokonaisuus on siis makeahko, muttei liiaksi. Sopivan hapokkaalla pohjasoinnulla varustettu de Garde on varsin tasapainoinen olut joka ei humaloinnillaan kerskaile taikka potki. Suodattamaton luonne on kuin meidän savolaisten puhe, vastuu on kuulijalla. Oluen kanssa tämä sama tulee kuitenkin esiin lähinnä häviävän pienenä hiivaisuuttena.

Kyllä ne vaan savommuan sankarit Iso-Kallalla ossoo! Varmaankin tämän vuoden käsityöläisoluiden parhaimmistoa ja tähän asti maistamistani ehdottomasti paras. Hedelmäinen, makea mutta sopivassa suhteessa hapokas Biére de Garde on melkein kaikin puolin hieno kokonaisuus joka sopii hyvin hitaaseen naukkailuun. Maku ei myöskään huonone vaikka olut pääsisi lasissa hieman lämpiämään.

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Alkon Käsityöläisoluet 2017: Panimo HIISI - Pirunpelto Kivibock

Viikko mennä rämisi räntäsateineen. Lauantai-illan kunniaksi onkin hyvä taas hetkeksi rauhoittua laatuoluen pariin. Teemalla Alkon käsityöläisoluet mennään vieläkin ja tällä kertaa vuorossa on tutun ja turvallisen Panimo Hiisin tuotos. Pirunpelto Kivibock!

On bockia, dobbelbockia ja nyt kivibockia. Mutta mitä se ihan tavallinen on? Olutpöytäkirjassaan Anikó Lehtinen kuvailee bockia ihan vain vahvaksi lageriksi. Saksanmaalta, Baijerin ja Munchenin alueilta peräisin olevat bock ja isoveljensä dobbelbock ovat yleisesti tumman paahteisia ja tuhdin maltaisia sekä suutuntumaltaan täyteläisiä. Ilmeisesti Karhun Tosi Vahva luokitellaan näihin oluisiin. Empäs tuotakaan arvannut, vaan nyt tiiän.

Hiilivuoren varjois’ saunoo
pukki, paimen pohjoisen
Pirunpellon kantoi kasaan
kanneks kiukaan kivisen.

 Kepeästi lasiin vilahtava pukki on ottanut ylleen varsin tummanpuhuvan kaavun, joka valoa vasten tutkaeltaessa paljastuu hyvin ruskeanpunaiseksi! Tuoksu lupaa paljon mallasta, ruisleipäisyyttä ja jopa kahvia. Tuleekohan pullaa kans. Tapansa mukaan, HIISI on kirjaillut pirunpellonkin etikettiin musiikkisuosituksen. Tämänkertaisen tuotteen nautintaan tahtia luomaan suositellaan artistin Howlin' Wolf  Built for Comfort -kappaletta. Kaavitaampas se esiin ja pistetään soitellen!


Voi että, voi pojat kuulkaas. Tummasävyistä olutta ja tummasävyistä bluesia. Tämän biisin säestyksellä Pirunpelto alkaa maistua hieman mustavalkoelokuvalta. Älkää kysykö miksi.


Pirunpellon kivisistä syvyyksistä todella kumpuaa hento paahteinen sauhu. Punagraniittilohkareiden seassa lilluu paksulti mallasta, seassaan mokkaisia saarekkeita. Alkon lehtinen kuvailee tätä myös luumuiseksi ja kevyen toffeiseksi, samoin kuin mausteiseksi ja pitkäksi. Luumuista en tiedä, pientä kinuskista toffeisuutta kyllä löytyy jostain makujen pohjalta. Humala ei kasva hyvin Pirunpellossa, sillä se on tässä tapauksessa jäänyt vähän altavastaavan rooliin pitämään hommaa kasassa.

Mielestäni Panimo HIISI löysi Pirunpellon kivikosta sen oleellisen, loihtien esiin maltaiden parhaat puolet pitäen silti puurot ja vellit erillään. Mahtava bluesin tahtiin nautiskeltava olut. Olisipa paikkakunnalla jokin hyvä bluesbaari jonne voisin lähteä tunnelmaa jatkamaan...

torstai 16. maaliskuuta 2017

Alkon Käsityöläisoluet 2017: Mustan Virran Panimo - Pistolekors Porter

Alkon käsityöläisoluiden maistelut jatkuvat hitaasti mutta varmasti. Tällä kertaa vuorossa on tummaa porteria suoraan Savonlinnalaiselta Mustan Virran panimolta. Tämä söpöön punkeropulloon tuupattu musta herkku tuli Alkon valikoimaan vähän jälkijunassa, mutta hyvä kuitenkin kun saatiin!

Mustan Virran panimo sijaitsee Savonlinnan Pääskylahdessa. Vuonna 2015 syntynyt panimo lainaa nimensä Olavinlinnan edustalla virtaavasta, varsin tummasta joesta. Oluidensa nimet Mustan Virran panimo lainaa samaisen linnan 700-vuotisen historiikin varrella syntyneistä legendoista ja tarinoista. Nämä tarinat myös toimivat oluiden inspiraation lähteenä ja tuloksena onkin varsin mahtipontisen kuuloisia oluita. Kuten vähän mediahuomiotakin saavuttanut St. Olaf Pale Ale joka perustuu pyhän Olavin tarinaan. Muita oluita ovat Olavinlinnan mustan pässin tarinaan pohjautuva Pässi IPA ja muuriin elävältä muuratun neidon tarinaan tukeutuva Neito Golden Ale.


"Sääminkiläinen sotilas Yrjö Ollinpoika huomasi vihollisen
lurjusmaisen sotilaan saaneen tähtäimeensä itsensä kuningas Kustaa II:sen.
Ollinpoika ryntäsi vihollista päin sysäten hänet kumoon omalla pistoolillaan.
Tarinan mukaan sotilaiden pistoolit olivat tappelun tuoksinnassa ristikkäin.
Tästä sattumuksesta kerrotaan saadun ajatuksen Pistolekors-nimeen ja 
sukuvaakunassa olevaan kahteen ristissä olevaan pistooliin.
Ollinpoika aateloitiin ja näin sai alkunsa Pistolekorsien aatelissuku.
Suvun jäsenistä monet toimivat myös Olavinlinnan pääliköinä."

Näin kuului Pistolekors-porteria inspiroinut tarina. Pistolekors on pullokypsytetty ja hiilihapot syntyvät pullossa silleen niinku itsestään. Alkon kuvasto kuvailee olutta sanoin "Ruskeanmusta, täyteläinen, samea, keskiasteisesti humaloitu, kevyen suklainen, hennon mokkainen, mausteinen, pehmeä." Mut nää on taas näitä Alkon ympäripyöreyksiä. Kaippa sitä kevyttä suklaata ja hentoa mokkaa on. Katsotaampa.

Hankala ottaa hyvää kuvaa tämmösestä tervasta.

Mutta joo, tummaa on. Tuoksultaan tämä ei ole oikein mitään. Pientä paahteista häivähystä lukuunottamatta tässä tuoksahtaa se pullokäymisen sivuvaikutuksena oleva suodattamattomuus, eli hiiva. Pullon pohjalle jäikin suhteellisen paksu kerros sitä ..pohjahiivaa(heh hehe).

Makupuolella touhu sitten taas on ihan eri. Mokkaisuus tunkee läpi heti ensimmäisenä, hento suklaa heti välittömässä vanavedessään. Kahvisuus on kuitenkin varsin voimakas. Voisin kuvailla tätä vaikka kahvin ja tumman suklaan sekoituksena. Ei paha, ei ollenkaan paha! Kahvisuklaasuhinan jälkeen jäljelle jää pieni mausteisuus jonka tyyppiä en osaa oikein paikallistaa. Pistoolien paukkeen ja terävyyden tähän jälkikäteen tuovat tietenkin humalat, joita tässä on kuitenkin kolmea eri laatua. 
Pistoolit osuvat päähän 7% tarkkuudella. Tämän ollessa sama kuin Pistolekorsin sisältämä alkomahoolirosentti. Pullokäymisen tuotoksena olevat hiilihapotkin ovat Pistolekorsissa vahvasti läsnä. Happojen meininki oli ensialkuun lähes limpparimainen, mutta onnekseni ne hiipuivat melko pian maistelun jatkuessa. Muuten olisi ollut Hokkasen Ollin sanoin liian hapokasta.

Mustan Virran Pistolekors Porter on Suomalaisittain hyvä porter. Ei sisällä erikoisia temppuja, mutta sitäkin mielenkiintoisemman tarinan. Pistolekors on suoraviivainen, tumma, paahteinen ja sopivasti humaloitu mutta ehkä piirun verran liian hapokas. Porteriksi tämä on suutuntumaltaan hapokkuutensa ansiosta suhteellisen kevyt. Olen myöskin edelleen sitä mieltä että tällaisia lyhytkaulaisia pulloja saisi olla käytössä enemmänkin kuin muutamalla panimolla.

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Hospoda Korunan kausihanasta saa pullaa: Prykmestar Kardemumma Stout

Maaliskuisen räntäsateen keskeltä on mukava poiketa lämpimään, huurteiselle.
Hospon kuulussa kausihanassa on ollut monennäköistä mallasjuomaa. Mausteina näissä on ollut yleensä jotain hedelmää, yrttiä tai nokkosta. Nyt kuitenkin ollaan jännän äärellä, sillä Vakka-Suomen Panimo on alkanut leipomaan. Kyseessä on siis Prykmestarin Kardemumma!


Hassuissa, niksipirkan mukaan monikäyttöisissä muoviputkiloissa myytävä kardemumma on monelle varmaankin tuttu leivontapuolella ja sielläkin lähinnä pullataikinan mausteena. Juomapuolella tätä ei suomenmaalla juurikaan käytetä, mutta tuolla etelän maissa sitä löytyy muun muassa teenä. Itselleni kardemumman käyttö juoman mausteena on tullut tutuksi lähinnä AMK:n vuoden 2010 fuksiaisissa juotetussa litkussa. Se oli muuten pahaa, hyi saatana.


Prykmestarin juotavassa pullassa kardemumma löytyy heti ensimmäiseksi tuoksussa. Pullataikinan mauste tuntuu nenässä heti ja varsin terävänä. Jäljessään tämä kuljettaa ilmeisesti paahtomaltaita, jotka sekoittuessaan antavat tuoksuun jotenkin lakritsaisen häivähdyksen. Baarimikolta sain kuulla, että siihen se kardemumma jääkin, mutta en usko ennen kuin maistan.

Kehvatsu, niinhän siinä näköjään pääsee käymään. Suuhun päästessään kardemumma katoaa melkein kuin pieru saharaan. Stoutille ominaisten paahtomaltaiden iskun jälkeen kuitenkin tuntuu pieni häivähdys jotain yrttistä... Olisiko se kaardemummaa? Koko makumysteerin viimeistelevät kuivakat humalat EBU-arvollaan 35.
Kun ajattelee, "mumman" häviämisen saattaa selittää se vahvaan mutu-tuntumaan perustuva fakta, että kardemumma on varsin hankala mauste annostella oikein. Se joko ei maistu ollenkaan, tai sitten se maistuu ja kunnolla. Tiedätte mitä tarkoitan, jos koskaan pullaa syödessänne olette puraissut kardemummahippuun.

Stouttina Kardemumma stout on varsin kevyt eikä suutuntumaltaankaan kovin paksu. Tämänkin kanssa kannattaa varata aikaa ja antaa tavaran hieman lämmetä jotta kaikki maku tulee esille. Odotellessaan voi vaikka miettiä kardemumman mysteeriä ja pohtia minne se häviää.

lauantai 4. maaliskuuta 2017

Synttärispeshul: Fuller's 2015 Vintage Ale

Rikon vähän käsityöläisoluiden maistelukomboa. Viime kesästä saakka kaapissani virunut Fuller's:in Vintage saa viimein paljastaa salansa. Hommasin rajatun erän oluen jo ajoissa ja olen säästellyt sitä erikoistapauksia varten.

Nyt on kuitenkin "erikoistapaus", sillä huomenna, 5.3. on meikäpojan synttärit! Melkeinhän tässä kohta ollaan vintagea itsekin!

Kirjoittajan kommentti: Tämä maistelu suoritetaan kotikonnuillani Pohjois-Savon Sukevalla.


Fuller's:in panimot on tuottanut Vintage Aleja jo vuodesta -97 asti, olut per vuosi. Vintage on yhdistelmä vuotensa parhaista maltaista ja humaloista sekä suorittanut loppukäymisensä pullossa. Vuoden 2015 Vintage on tehty lattiamallastetuista Maris Otter maltaista ja humaloitu Target-, Northdown-, Challenger- ja Goldings humaloilla. Kaikki tietenkin Brittein omaa tuotantoa. Voltteja tässä on topakat 8,5%, joten kyllä tämä varmaan jossain vaiheessa tukkaan nousee.

Ja tottakai jokainen Vintage Ale pullo on numeroitu. Itselleni sattui nro. 107 444.

Pullo rapsautettiin auki vanhalla kunnon Riemunopalla!

Vintage Ale on väriltään punertavan ruskea ja pullokäyneeksi melko kirkas! Tällä kertaa olinkin viisas enkä rumputellut pullon pohjalta moskia messiin. Vaahtoa oli kohtuullisesti mutta se hävisi melko pian. Tuoksu on makeahko ja hassulla tavalla myös hieman lakritsainen. Tämäpä jännää...

Lakritsaisen tuoksun jälkeen odotin maun olevan vähintäänkin yhtä jännä. Maku on kyllä erikoinen. Maltainen hedelmäisyys joka syöksyy sitten neljän humalalajikkeen luomaan happamaan syleilyyn. Tässä kyllä on löydetty varsin hyvä tasapaino maltaiden ja humaloiden kanssa. Maris Otter on minulle täysin uusi mallaslaji, mutta soisin sitä käytettävän enemmänkin, jos sillä saadaan tällaista aikaan. Todellinen nautiskeluolut, juuri sopiva vuosipäivän juomingiksi!

Hyvä olut. Olisi kait tämä ollut joskus arvokaskin, jos olisin jättänyt juomatta. Mutta mitäpä sitä säästelemään, kun synttäritkin on kuitenkin vain kerran vuodessa!

torstai 2. maaliskuuta 2017

Lekalla päähän! Alkon Käsityöläisoluet 2017: Saimaan Juomatehdas - Brewer's Special Copper Mallet Red Ale

Torstai, sehän on vähän niinku pikkulauantai jos keskiviikko on pikkuperjantai. Joten olisi taas aika korkata seuraava vuoden 2017 Alkon käsityöläisolut. Tämän kertainen nautintoaine on tyyppiään Red Ale, jota Alkon kuvasto kuvailee seuraavanlaisesti:
"Meripihkanruskea, samea, keskitäyteläinen, voimakkaasti humaloitu, hedelmäinen, pähkinäinen, kevyen sitruksinen, mausteinen, pitkä."

Etiketissä oleva "home" viittaa todennäköisesti tähän olueen liittyvään nippelitietoon. Copper Mallet on nimittäin tehty yhteistyössä kotkalaisen kotiolutharrastajan Harri Puhakan kanssa. Puhakka on ansainnut tittelin vuoden kotiolutmestari vuonna 2016 ja olut on tehty hänen reseptinsä mukaan.


Kuparinuija on kuin onkin ruskeaa, vaikkakin hyvin tummaa sellaista. Sameus vielä korostaa tätä tummuutta, saaden tavaran värityksen näyttämään varsin kotikaljamaiselta. Vaahto jäi niukahkoksi ja ohueksi joka hävisi melkein yhtä nopeasti kuin tulikin. Tuoksu Copper Malletissa on alemaisen kirpakka, kantaen mukanaan vihjeitä niin maltaisuudesta kuin humaloinnin potkuistakin.


Maku on hyvinkin maltainen! Copper Mallet:ssa käytettyjen suomalaisten Red Ale-, Vienna- ja Crystal-maltaiden kombo mossahtaa kielelle ensimmäisenä, levittäen lämmintä pähkinäisyyttä makunystyröille. En tiedä yksittäisten maltaiden ominaisuuksista, mutta tässä tämä yhdistelmä toimii varsin hyvin.

Humalointi tuo mylläkkään sopivaa kuivakkuutta. Humaloina tässä on käytetty peräti kuutta eri lajiketta joista Citra-, Centennial, Cascade ja Magnum ovat ehkä ne tutuimmat. Loput kaksi ovatkin sitten meikäpojalle vähän vieraampia, nimiltään Perle ja Styrian Goldings. Humalointi on niin sanotusti keskinapakkaa, vaikka EBU näyttääkin 54.7 yksikköä. Kantavierteen makeus saattaa pehmentää pois pahimmat rähinät. Toisin kuin muissa suodattamattomissa, tässä hiiva ei maistu läpi niin pahasti. Pientä ns. turkkia on tässäkin, muttei niin paljon että meno ihan tumppuuntuisi.

Copper Mallet:in makua voisi kuvailla yhtä aikaa maltaiseksi ja humaloiduksi. Sopivalla mausteisuudella, pähkinäisyydellä ja kirpakkuudella makuyhdistelmä sopii hyvin nautiskeluun. Saimaan Juomatehdas suositteleekin tätä nautittavan Riistaruokien, barbequen, burgereiden ja mausteisten ruokien kaverina. Varmasti toimii!

lauantai 25. helmikuuta 2017

Alkon Käsityöläisoluet 2017: Lammin Sahti - Hippiäinen

Hoplaa! Pääsen viimein aloittamaan näiden tämän kauden käsityöläisoluiden maistelun. Ensimmäisenä kunnian tulla juoduksi saa metsiemme pienin lintu, Hippiäinen. Eläinrääkkäykseen en kuitenkaan alennu, sillä tämä lintunen on juotavassa muodossa.

Lammin Sahti tunnetaan varmaan parhaiten tietenkin sahdistaan. Lammilaiset ovat kuitenkin tehneet paljon muutakin kuten esimerkiksi Käki-katajaolutta ja Pulu-mansikkasiideriä. Lammin Sahti on edelleen Suomen vanhin toiminnassa oleva pienpanimo. Paneminen, tai siis sahdin valmistus, alkoi jo vuonna 1987. Panimo näyttäisi kiertävän ahkeraan SOPP:ssa, eli Suuret Oluet Pienet Panimot -tapahtumassa.


Lammin Sahti osallistui tämän vuoden Alkon Käsityöläisolutkampanjaan omalla Strong Alellaan, Hippiäisellä. Tämä on oman muistini mukaan ensimmäinen kerta kun Lammin tuotteita on ko. kampanjassa joten pakkohan tätä oli sahdin ystävänä ottaa. Ihan vain melkeimpä pelkästä mielenkiinnosta. Kyseessä on suodattamaton pintahiivaolut, joten kaatamisen kanssa pitää olla taas tarkkana.


Pullosta ulostautuessaan Hippiäinen onkin oletettua tummempaa. Niukalla vaahdolla varustettuna jopa varsin esteettisen näköinen tapaus. Lasista leijaileva tuoksu on ehkä tähän mennessä erikoisin vastaantullut. Hyvin hedelmäinen, kirpakka mutta silti suodattamattoman hiivainen tuoksu tuo mieleen enemmänkin siiderin.

Maultaan Hippiäinen sopii erikoiseen tuoksuunsa. Alkuvaikutelma paksun toffeemainen, kuin peukalonpään kokoinen pala hyvää fudgea. Toffeen paksuutta tulee pehmentämään pieni hiilihappoinen rykäisy lempeällä humalalla. Hippiäisen meininki on yleisen karamellimaltainen. Toffeisuus ikään kuin nousee kitalakeen, vähän niin kuin toffeekarkeillakin on tapana jämähtää kitalakeen kiinni.

Hartaasti maistellessa karamellien alta löytyy muutakin. Pohjalta löytyy niin kypsää hedelmää kuin yrttisyyttä. Hedelmäpuolella taidan havaita ihan omenaakin, yrteistä en osaa oikein sanoa kun en ole hortologi.

Hippiäinen on erittäin hyvä aloitus tälle olutmaisteluiden sarjalle! Erikoisen näköinen, tuoksuinen ja makuinen Hippiäinen olisi varmasti loistava puheenaihe illanistujaisiin. Alkon katalogi kuvaileekin tätä muun muassa seurustelujuomaksi. Strong alena Hippiäinen on kokoaan isompi, alkoholirosenteiltaan peräti 7.0%!

tiistai 14. helmikuuta 2017

Hospoda Korunan Kausihanassa: Thornbridge Jaipur IPA

Mitä sinkkumies tekee ystävänpäivänä? No menee olutravintolaan oluelle!

Tällä kertaa Hospoda Korunan kausihanaan on rantautunut Thornbridge-panimon Jaipur IPA. Thornbridge on siis tuottanut oluitaan jo vuodesta 2005 saakka, kun kymmenen tynnyrin panimo perustettiin Thornbridge Hall:iin. Panimon oluet ovat nauttineet olutkansan suosiota varsin laajalti ja moni Thornbridgen olut killuukin esim Pint Pleasen suosituimpien oluiden listalla. Aiemmin maistoinkin ja blogiin kirjoitin arvioni suositusta Thornbridge Halcyon:sta. Käykäähän muistin virkistämiseksi lukemassa, jos kiinnostaa.


Perinteisesti IPA-lasista tarjoiltu Jaipur on tuoksultaan erikoinen. Tavallaan odotetusti hedemäinen, mutta kuitenkin kierolla tavalla jopa marjainen tuoksu lupailee makeaa, mutta silti monimutkaista makua. Tuoksusta löytyy myös monelle IPAlle tuttuun tapaan sitruksisia vivahteita. Mutta ei ole tuoppiin katsominen ennenkuin aletaan maistelemaan.


Kuten tuoksu vähän kertoilikin, Jaipur osoittautui juurikin niin monimutkaiseksi kuin arveltiin. Makumatka alkaa räväkästi kulkien humalaisen happaman ylämäen kuivakan harjanteen yli vain laskeutuakseen kukkean hedelmäiseen laaksoon. Laakson hedelmäinen kattaus on niin laajan oloinen ettei siitä meinaa erottaa yksittäisiä makuja.

Yrittämällä yritin ja hartaasti maistelin mutten meinannut saada hedelmäosastosta mitään tolkkua. Kuvailemani kukkean hedelmälaakson sisältö on niin moninainen, ettei siitä meinaa oikein erottaa yksittäisiä makuja. Kaikki on siltikin syvässä harmoniassa keskenään. Jos tähän nyt pitäisi jotain kuvailla, niin ensimmäinen mieleen tuleva maku on appelsiininkuori. Satunnaisia yrttejä sekaan roiskittuna. Varmaankin joku tarkemman maun omaava voisi tässäkin minua valistaa.

Jaipur IPA on humaloinniltaan reippaan oloinen. EBU on kuitenkin vain 43,9 joten ihan ääripäissä ei vielä liikuta. Nelosoluen vahvuisena tämä on myös hieman topakampaa tavaraa.

Loppusanoina Jaipur on varsin mainio seurustelu IPA. Maku ei huonone hieman lämmetessäänkään, vaan itseasiassa Jaipurin kukkeampi puoli nousee paremmin esille loppua kohden. Hyvää Ystävänpäivää!

perjantai 10. helmikuuta 2017

Ruista rrrkele! Panimo Hiisi - Ruisperkele Extra IPA

Vaikka käsissäni olisikin läjä uusia käsityöläisoluita on silti pakko tyhjentää näitä vanhoja pois! Pitkään varastossa kummitellut Ruisperkele saa nyt kunnian juhlistaa perjantaita rukiisella extra ipaisuudellaan. Tähän olueen on muuten CMX:llä oma piisikin!


"Pahan päivän irvisilmä, sadon nurja noutajainen.
Miehen viepi marrasmieli, sylen syvään juurakkoonsa."


Ruisperkele on näköjään siivoton ja suodattamaton. Tällä kertaa olin kuitenkin "viisas" ja en huljutellut kaikkia moskia pohjalta lasiin mukaan. Jotain sattumia sieltä silti tuli, mutta tällä kertaa oluesta näkee läpi! 

Laitetaampas "itseoikeutettu" musiikki soimaan ja sitten maistelemaan.
 

"Ruuuisperrrrkele, rruUisPErrrkele!" jne. Samaan tapaan kuin biisissä veisataan pitää tuoppia nostaa. Juomapeli: aina kun kuulet sanan ruis, ja perkele yhdessä, JUO.


Hieman se on sameaa ja tuommosta hieman punertavaa. Vaahtoa just kivasti, mutta tuoksupuolta tässä ei juurikaan ole tarjota. Ehkäpä pientä hedelmäistä vivahtelua jostain sieltä kaukaa, muttei mitään kovin päräyttävää.

Rruuuuisprrkele! Kyseessä on kuitenkin Extra IPA, joten humalointia on niin että kulmakarvat palaa. Hävyttömästi huutavan humalarynnäkön jälkimainingeissa seilaa se itse pääosan esittäjä eli ruis(perkele). Ruis(perrkele) näyttäytyy osassaan happaman kuivakasti, lähes Kaurismäkimäisen kuumottavasti tuijotellen. 

Kaiken noitumisen pohjalta kuitenkin löytyy sitä itseään. Kuin kossupullon korkki, makujen pohjalla kimmeltää maltainen, rapsakka lämpö ikään kuin sovittelemassa edellään kulkeneen humalaisen rukiin(perkeleen) tekemät pahat teot ja irvistyneet naamat.

Hiisin Ruisper(rr)kele on nimensä veroisesti perkeleellistä kamaa. Potkii kuin siikaset kurkussa ja 8.5% 'holit tuovat meininkiin omat rytminsä samalla kuin korahtavat nuppiin. CMX:n Ruisperkeleen taustalla soidessa voi tuntea itsensä hiljaa vaipuvan kovaääniseen mökkihöperyyteen, vaikka asuisikin keskustassa.

Kaikin puolin asia(perkele) olut. Suosittelen lämpimästi, ellei topakka humalointi aja etäämmälle. Hiisi suosittelee Ruisperkelettään nautittavan BBQ-lihan ja vahvojen juustojen kanssa. Olkoon Ruis(prkl) kanssanne!

maanantai 6. helmikuuta 2017

Juhlaoluen paikka: Osuuskauppa Maakunta 100 vuotta! Onnea!

Näläkämään oma osuuskauppa on jo suunnilleen Suomen ikäinen. Sata vuotta täyttänyt osuuskauppa Maakunta on päättänyt juhlistaa taivaltaan teettämällä itselleen oman juhlajuoman. Mikäpä olisikaan soveliaampi juoma vaatimattoman maakunnan vaatimattomalle osuuskaupalle kuin rehti Pils-tyylinen olut? Oluen on pannut ja pulloon saattanut tuttu ja turvallinen Vakka-Suomen panimo.


Osuuskauppa Maakunta on porskuttanut Kainuussa jo vuodesta 1917 saakka. Perutettaessa osuuskauppa otti periaatteekseen seuraavanlaisen aatteen:

"Puolueettoman Maakunnan tarkoituksena on toimittaa väestölle sen tarvitsemia tuotteita ja kerätä sekä välittää maatalouden tuotteita edelleen".

Alunperin Paltamon Mieslahdesta ponnistanut Maakunta laajensi pikkuhiljaa ensin leipomoihin ja kahviloihin. Sota-aikana ja sen jälkeen laajennettiin myös hotellipuolelle. 1960-luvulle saavuttaessa Maakunta oli jo ujuttautunut likimain kaikille aloille mitä silloisessa Suomessa oli. -70-80 -luvuilla Maakunta kuitenkin joutui karsimaan toimintaansa ja luopumaan muun muassa autokaupoistaan. 90-luvulle tultaessa henkilöstömäärä oli tippunut alle kahdensadan edelliseen 482:n verrattuna.

Nykyään Maakunnalla menee kuitenkin ilmeisen hyvin sen ollessa sijoittanut Kainuuseen jo yli 120milj. euroa. Myymälöitä löytyy ympäri seutua ja jäseniä yli 30 000 ja palkollisia jopa viitisen sataa!

Mutta katotaampas nyt sitä olutta.


Maistelupaikkana toimii tottakai jo melkein omaksi olohuoneeksi muodostunut olutravintola Hospoda Koruna. 

Oluttyylinä kyseessä on siis perinteinen Pils. Prykmestar Pils:in tuntevat osaavat jo varmaan aavistella mistä hommassa on kyse ja arvaus osuu melko varmasti oikeaan. Väri on tuommoinen tumman olkimainen ja tuoksu kevyen maltaisa. 

Makupuolella mennään hyvin perinteikkäissä merkeissä. Maakunta Juhlaolut on alkuun hieman makeahko, muuttuen loppua kohden hennon maltaiseksi ja lämpöiseksi. Helposti lähestyttävää pilsiä siis joka ei humaloinnillaan riehu. Hitaasti siemaillessa olut pääsee hieman lämpenemään, jolloi makean puolelta saattaa avautua jopa hunajaisia vivahteita. Jotain sellaista mitä ei välttämättä näin vaalealta oluelta osaisi odottaa.

Lopputuloksena Maakunta Juhlaolut on turvallinen valinta juhlajuomaksi. Helposti lähestyttävä olut sopii varmasti moneen makuun ja jopa se Jormuan peräkylän junttura saattaa tästä tykätä sen ainaisen Koffin sijaan. Juhlaolut on vain kolmosen vahvuista, joten tätä löytynee kaikista Maakunnan marketeista ja ravinteleista. Malja sille!