Maukkaimmat maistelut

tiistai 30. elokuuta 2016

Nyt se on Hospodan hanassa! Mallaskosken HopGun Kölsch

Tätä piti olla jo varmaan kuukausi sitten Hospoda Korunan hanassa. Mutta logistiikka kusi ja homma viivästyi, tai sitten kuski puhalsi oluet. Nyt sitä kuitenkin on, joten piti käydä kokeilemassa. Hyvät naiset ja herrat, Mallaskosken HopGun Kölsch!


Hetkinen perkele. Aniko Lehtisen olutraamatun mukaan Kölsch on nimisuojattu ja sitä saisi valmistaa vain Kölnin alueella! Onko Seinäjoen tyypit saaneet jostain erikoisluvan vai eikö pohojaammaalla vaan välitetä, sitä emme koskaan tiedä. Kyseistä olutta kun ei ole näkyvillä edes panimon omilla sivuilla! Nimikin minulle selvisi vasta tukkurin Hospolle antamasta lappusesta jossa kerrottiin HopGunin olevan "Saksalaistyylinen Kölsch jenkkihumaloilla höystettynä".

Lehtinen kuvailee kirjassaan yleisesti Kölschin makua "kuivan hedelmäiseksi, pirskahtelevan kevyeksi ja heikosti humaloiduksi". Muistuttaa hiukan lageria, mutta on pintahiivaolut.


Väriltään HopGun on tuommoinen hieman normilaageria tummempi ja punervampi. Vaahto oli kohtalaista mutta pitkäkestoista ja teki tuopin reunoihin nättejä pitsimäisiä muotoja. Tuoksun puolesta tässä ei ole oikein mitään mainittavaa. Melko tavallinen oluen tuoksu pienin Pale ale vivahtein.

Maussa Mallaskosken kölssi tekee kuitenkin sen mitä jättää tuoksussa tekemättä. Maku on makeahkon maltainen ja viinitermein pyöreä.
Kuitenkin mitä enemmän HopGunia suussa huljuttelee, sitä enemmän maku aukenee. Muljauttelun jälkeen on havaittavissa karamellimaista toffeetakin. Lempeä 28:n EBU ei jätä suuhun kuivakkaa jälkimakua vaan humaloinnin mietous tukee makeaa mallasta omalla hedelmäisyydellään.

Nelosoluen vahvuinen HopGun Kölsch on jännä uutuus joka sopii varmasti myös tavallisen Sandelssinlitkijän suuhun. Mahtava seurustelujuoma!

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Kautta Veljien! Inveralmond Brewery - Blackfriar

Skotit, nuo britteinsaarten hurjapäiset kilttimiehet ja -naiset. Monta on tarua kuultunna, mutta oluita vähänläntä maistettunna. Alkossa silmiini iskeytyi Blackfriar kuin kuuluisa claymore. En saanut sitä riuhdottua pois silmästäni, joten kannoin sen kotiin pitääkseni.


Inveralmondin panimo on avannut ovensa ensimmäistä kertaa vuonna 1997. Siitä asti meno on ollut nousujohdanteista tähän päivään saakka. Tätä kirjoittaessani panimo on tekemässä jonkinlaista laajennusta, joten sivutkin ovat vähän niin ja näin. Inveralmond on kuitenkin voittanut monia palkintoja ja panimon väki on kasvanut kelkkaan mukaan hyppäävien mestareiden muodossa. Vuonna -09 Inveralmond valoi isomman panimon peruskiven, entinen kun alkoi käydä ahtaaksi.


                                                  
Pojat ovat jopa tehneet sinistä olutta, SINISTÄ! Oman tiimin St Johnstonen pääsyä finaaleihin juhlistaakseen.

Pullon kyljessä on pala historiaa. Kertoen Skotlannin entisen pääkaupungista, Perthistä ja sen kolmesta kuulusta luostarista. Yhdellä näistä, Blackfriarien eli Mustien Veljien luostari on kuuluisa varsin verisestä historiastaan. Sillä juurikin siellä kuningas Jaakko I sai teräaseesta, otti ja kuoli vuonna 1437.

Tämä Skotti-Ale on kunnianosoitus Mustien Veljien luostarille.


Blackfriar pukee päähänsä pullosta poistuessaan ja lasiin astuessaan kermaisen ja paksun vaahdon. Liekkö ottanut vaikutteita stouteista ja niiden kuulusta vaahdosta. Tuoksussa on lupailuja hedelmistä ja karamellimaisesta makeudesta. Päälleen arvon veli on pukenut punertavan kaavun.

Makupuolella Blackfriar muistuttaa yllättävän paljon tuhdinoloista stouttia. Tuoksun karamellimaisuus tiivistyy tässä melkein toffeemaiseksi olemukseksi joka tarttuu hampaisiin. Lisäkuiskauksena loppumaussa on pientä mausteisuutta. Varsin mystistä. Tarvitsen ympärilleni luostarin saadakseni selvää tästä oluesta.

Mustan veljen stouttimaisen meiningin ja karamellisuuden salat löytyvät maltaista. Mausteet sitten tulevat jostain vähän kuin vääjäämättä. Vaikka Blackfriarin EBU on 23.6, ei humalat tule kielelle huutamaan kuin ylämaan jätkät. Säkkipillien soidessa taustalla, tähän on hyvä lopettaa.

Blackfriar on hyvärunkoinen skottiale, jonka punertavan sävyn siivin pääsee hyvien makujen ja tunnelmien äärelle.

perjantai 19. elokuuta 2016

Hospoda Korunan Malmgård viikot, hanassa: Emmer IPA

Hospodaan on karauttanut jälleen lastillinen pienpanimoherkkuja. Tällä kertaa hassun yksipuoleisesti, sillä tarjolla näyttäisi olevan satsi Malmgårdin tuotteita. 'Gård on kuitenkin saapunut paikalle vauhdilla ja voimalla, sillä makua löytyy sekä pullossa että hanassa! Valikoimaa on pienen fläppitaulun verran. Kausihanaan on valikoimasta ajautunut Emmer IPA.


Emmer IPA juontaa nimensä valmistuksessa käytetyistä Emmer-maltaista, joista saadaan lambinpehmoinen tuntuma. Emmeriä on maltettu kypsytellä nelisen viikkoa ennen pullotusta ja jätetty sitten kuitenkin suodattamatta. Alko kuvailee makua suunnilleen näin: "Kullanruskea, samea, runsasvaahtoinen, keskitäyteläinen, voimakkaasti humaloitu, mallaskeksinen, sitruksinen, yrttinen, tasapainoinen". Hospodan fläppitaulussa taas mainittiin maussa olevan havumetsää ja kaikenlaista.


Emmer IPAn punainen väri sykähtää kuin syksyinen iltaruskon maalaama taivas. Tuoksu on hassuus, siinä vähän niin kuin sekoittuu piirileikinomaisesti humalat, maltaat ja ehkäpä myös appelsiininkuori. Vaahtoa Emmerissä oli kohtuullisesti, eikä se suodattamattomuudestaan huolimatta ollut kovin samea, kuten kuvasta saattaa näkyä.

Maku komppaa tuoksua hyvällä rytmitajulla. Mukavaa mallasta jonka taustalla hedelmät huojuvat hiljaa. Huojunnan lomasta humalat älähtävät vuorollaan. Humalan napakka viimeistely pönkkää tehokkaasti Emmerin makupyramidia pystymmäksi, jääden sitten suun perälle muistuttamaan olemassaolostaan.

Emmer IPA on semmoinen lempeän lämmin IPA. Makeahkoa mallasta mutta kuitenkin napakkaa humalointia. Sopisi varmasti hyvin rasvaisen grillimätön kyytipojaksi. Sitäkin saa täältä Hospoda Korunasta!

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Kurria Tanskasta: Amager Bryghus - No Rice & Curry

Kuinka moni muistaa 90-luvun lopulta sellaisen artistin kun Dr. Bombay? Koska se tulee minulle ensimmäisenä mieleen tämän oluen nimestä. Mutta etiketissä lukee selvästi että EI riisiä ja currya, joten tämä ei voi olla se mistä tri. Bombay laulaa kappaleessaan "Rice and Curry". Voi ei, flashbackeja!



Kerpele, Amager ei ole saanut räävittyä kasaan vielä minkäänlaista englanninkielistä sivua. Kehottavat vain kokeilemaan sitä tanskalaista puolta sanoen "it´s not really that hard to understand....". No, yritethän...

åäaäddsssääh, onneksi on Chrome ja automaaginen käännöskukkasten laatija.

Amager Bryghus sijoittuu kappas vain, Amagerin keskelle Tårnbyn tehdasalueelle. Ovat pojat rakentaneet panimon vanhaan pommisuojaan, joten voidaan olla melko varmoja että rähinästä huolimatta saadaan olutta! Pommisuojassa on kuulemma myös joskus säilytetty kasoittain raamattuja. No, mikäpä sen parempi paikka mallasjuoman valmistukseen. Oluina Amageilta löytyy niinkin mielenkiintoisia juttuja kuin "Wookiee IPA" ja "KÅÅÅD". Näin esimerkiksi.

Amagerin oluet ovat ilmeisesti kaikki pullokypsytettyjä, joten pullosta löytyy sakkaa ja muita sattumia. Kaatamisessa pitää siis olla varovainen ellei halua niitä kuuluisia pohjahiivoja sinne lasiin.

Etiketistä löytyy tarinanpoikasta puolikkaan romaanin verran. Tiivistetynä se kertoo 19. vuosisadan Kööpenhaminalaisesta jätkästä nimeltä Didrik Crappe, joka lähti perustamaan silakkajalostamoa eksoottiseen Tanskan siirtovaltioon, silloiseen Tranquebariin. Siirtomaassaan mies joutui syömään päivästä toiseen riisiä ja currya jonka tuloksena mahaan koski ja paska lensi. Tarinan tarina kertoo, että mies lähti paikasta klipperin nokassa huutaen "No more rice and curry for this fair Dane!".

Tarinaan liittyy myös onnellinen loppu, sillä kuulemma Didrikin ruoansulatusvaivoihin auttoi hyvä Tranquebarilainen lager. Tästä innostuneena Didrik perusti oman panimonsa ja uutiset hyvästä oluesta riensivät kotiin Tanskaan saakka. Näin syntyi India Pale Lager.


Sitten juodaan ei riisiä curryllä. "Curry nam nam Curry curry nam nam Curry curry~"


Sieraimiini tuiskahtaa suodattamattoman oluen sitruksisen hapan pöllähdys. No Rice & Curry on siis suodattamatonta, mutta myös pastoröimatonta joten siinä on ikäänkuin tallella kaikki hyvä ja röyhtäyttävä. Suodattamattomuudesta kertoo myös varsin rehevä ja pitkäkestoinen vaahto. Luvassa on siis myös villiä viiksien pyyhkimistä.

Öh? Joko olen jo niin paha alkkis että maku on mennyt, tai sitten en vain osaa. No Rice & Curry jättää ensialkuun aika vaisun vaikutelman. Maku käy suussa kuin se kissa siellä uunissa. 
Mutta!
Ovelat tanskalaiset ovat laittaneet pulloon jotenkin laiskanoloista humalaa. Se antaa odottaa itseään, ja sitten rymistelee makuhermoille norsulla intialaiseen tyyliin. Sitten se jääkin makoilemaan kielelle.

Suodattamattomuudesta ja muista kommervenkeistä huolimatta No Rice & Curry ei ole yleisesti hapan. Alkon propellihatut ja pronssinenät ovat luokitelleet tämän seuraavasti; "
keksinen, sitruksinen, yrttinen, kukkainen, vivahteikas, raikas". Noh, tuota noin, en ole niin makuekspertti. Löydän näistä tuon sitruunan ja ehkä vähän jotain digestiveä, mutta sepä siitä.

No Rice & Curry on semmoinen... hitaasti juotava olut. Tämän kanssa ei hötkyillä. Vaikka humalointi voi minulle olla aika lempeä, voi se jollekin olla varsin hyökkäävä. Semmoista Olvin IPA:a napakampaa.

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Mustaa Pyynikiltä: Vahvaportteri

Vähän lisää Pyynikin Käsityöläispanimon tuotoksia. Tällä kertaa porterin muodossa. Vahvaportteri kuuluu Pyynikin klassikoihin, jotka on tanssahdelleet messissä panimon alkuajoista saakka. Näiden oluiden etiketeissä seikkailee myös hassunnäköinen harmaahapsinen karvanaama.
 
Vähän tullu tuota arskaa otettua tänä kesänä

Vahvaportteri on niittänyt myös suosiota ja saanut palkintojakin! Se on valittu muun muassa Winston Pori -pienpanimofestivaaleilla tuomariston suosikiksi ja nimitetty vuoden 2014 Tampereen ravintolateoksi.

Te lukijat taidattekin jo tietää Pyynikin pojat, joten en taida lähteä kertaamaan muuta kuin että panimo sijaitsee nääsvillessä, eli Tampereella. Mutta pyynikistä on turha etsiä, ne housut kävivät panimolle jo liian pieneksi!

Isompia ihmettelemättä, viikset tuoppiin ja maistelemaan!


Mmh... Vahvaportteri tuoksahtaa mukavasti kahviselta ja tumman suklaisalta. Tuoksu on myös paksua, jos niin voi sanoa. Vaahtokuorrute on myös tiiviin oloinen ja paksuhko. Hiipuu ehkä liian nopeasti. Tai sitten portterini oli vieläkin liian kylmää!

Suuhun Vahvaportteri jytkähtää kuin kuusimetrinen honkapölli. Karsimattomana ja kuorineen päivineen! Paksu runko on kuorrutettu mustalla kahvilla ja tervaisella maltaalla. Kuoren alta kuitenkin pilkistää se kuuluisa suklaa. Samalla tiellä eteenpäin mentäessä tulee vastaan vanhoja tuttuja kuten lakritsi ja salmiakki, jotka ohitettaessa ymmärtävästi nyökkäävät. Vahvaportteri on nimensäveroisesti vahvaa. 7.5% holipitoisuus nousee päälle hiipien, mutta samalla kuitenkin tuo oman tukevuutensa makuun. Maitokauppavahvuiset portterit ovatkin vähän... vetisiä.

Tumma juotava vaatii rytmikseen vähintään yhtä tummaa musiikkia. Kalmah-orkesterin Seitsemättä Suofoniaa kuunnellessa Vahvaportterin makumaailma pääsee uusiin sfääreihin ikäänkuin mielikuvituksen siivin. Tukanpyöritystä kannattaa silti vähän rajoittaa, ettei mene reisille.

Olihan se melkoinen elämys. Pyynikin Käsityöläispanimon tuotanto ei ole vieläkään jättänyt kovin kylmäksi. Vahvaportteri, vaikka onkin sieltä tukevammasta päästä, on kaikesta mustuudestaan huolimatta hyvä syksyyn taittuvan kesän olut. Hyvän ruuan kanssa hyvää, hyvässä seurassa varmasti parempaa. Sekaan sopivasti hyvää musiikkia ja rempseä meininki on taattu.