Salametsästettynä: Badger - Poacher's Choice

Mikä on mustavalkoinen, kaivelee tunneleita ja on melko äkäinen? Väärin. Se ei ole blogin kirjoittaja, vaan meidänkin metsissämme möyrivä ahman sukulainen, mäyrä. Tällä kertaa Pohjahiivoihin kapsahti pullo suoraan EU-känkkäränkässään painivasta Englannista. Hyvä ystäväni ja herra Jolly Roger, Niklas Saari toimitti pullon maisteltavaksi. Kehui myös oman maistelunsa pohjalta varsin hyväksi.

Kiitos siis Niklakselle! Käykääpä joutessanne myös katsastamassa Niken ja kumppaneiden tekemiä pelejä osoitteessa http://www.teamjollyroger.com/!

Badgerin syntymäpaikkana toimii panimo Hall & Woodhouse UK:n Dorsetissa. Vuonna 1777 Dorsetilainen maanviljelijä Charles Hall perusti panimon tehdäkseen olutta kenraali Clintonin joukoille. Kuusikymmentä vuotta myöhemmin hän löi hynttyyt yhteen pojanpoikansa Edward Woodhousen kanssa, josta johtuu panimon nykyinen nimi. Nykyisinkin panimoa johtaa sama Woodhousen suku.

Oluita heillä on valikoimassaan monenlaista ja makukavalkadi on varsin moninainen. Nimet ovat varsin englantilaisia; on "Fursty Ferret", "Golden Champion" ja sitten tämänkertainen maistettava "Poacher's Choice".

"Beer with rich and fruity plumage" sanotaan kaulan lappusessa. Kyllä, tässä on selvästikin hedelmää. Jo avattaessa sihahduksen mukana tulee aimo kattaus marjoja ja hedelmiä. Kuten kuvasta näkyy värikin on mukava, lämmin punainen. Jos palataan vielä siihen tuoksuun, nimittäin tämä on jotain varsin erityistä. Tuoksu lupaa kovasti makeutta mutta samalla happamuutta. Seassa on luumua ja hassusti lakritsia.

Sitten otetaan mäyrä suuhun. Rubiinin punaisen verhon takaa paljastuu ensinnäkin pieni pyörähdys kirsikkaa, joka sitten antaa tilaa mausteiselle kriikunalle. Lakritsi vierähtää kieleltä kuin unohtuakseen, mutta sittenkin kääntyy suun perällä muistuttamaan itsestään. Poacher's Choice maistuu myös, öh, punaiselle...
Makujen harmonia on itseasiassa aika sanoinkuvaamaton. Tähän pullolliseen on ahdettu niin paljon kaikkea hyvää etten osaa oikeastaan sanoa kuin savolaisittain: Ompa kyllä livakkata!

Hall & Woodhouse suosittelee Poacher's Choicen kaveriksi tuhtia riistaa ja kypsää juustoa. Hmm, jos joskus hirvipaistin teen niin siihen pitää kyytipojaksi saada tätä. Poacher's Choice on voittanut myös monia palkintoja, joista viimeisin on pronssisija; World Beer Awards - United Kingdom's Best Fruit Flavoured Beer. Eli Englannin kolmanneksi paras hedelmillä mausettu olut.

Salametsästäjän valinta on kyllä kerrassaan hyvää evästä. Muotitietoisena voisin arvioida tämän sointuvan yhteen varsin hyvin raikkaan kuulaan syyspäivän ruskan loisteen kanssa. Tätä ja muita Badger-tuotteita pitää etsiä käsiin jos joskus eksyn Englannin saarivaltioon. Cheers!

Nääsvillestä: Pyynikin Maisteri Simo APA

Tänään ei mennä matkalle maailman ympäri, eikä edes Tampereelle. Voidaan silti sanoa "moi".

Viime viikonlopun Tampereen reissun lopuksi hyvä kaverini Eetu antoi läksiäislahjaksi yhden pullon Pyynikin Käsityöläispanimon "Neljän Pullon Kahvakuulasta". Kuulassa oli siis kahta olutta, molempia kaksi pulloa. Toisen etiketissä patsasteli itse Juti ja toisessa itse Maisteri. Jutin pulloon sisältyi kaveriporukkamme omaa sisäpiiriläppää, mutta en rupea sitä tässä avaamaan.

 Suurkiitokset siis Eetulle tästä lahjoituksesta pienelle blogilleni!

"Hilpeästi humaloitu", sanoo etiketti. Eikä tuota Frangénin perseilyäkään voi vakavalla naamalla katella. Maisteri Simo on Pyynikin Artesaani-sarjan olut. Samaan sarjaan kuuluu myös aikaisemmin mainittu Mestari Timo, tässäkin blogissa näkynyt SunRice IPA ja monta monta muuta.

Herra maisteri lipsahti lasiin hilpeästi kuohahtaen, pysyen kuitenkin hyvän maun rajoissa. Tuoksuksi maisteri on hieraissut korviensa taa vähän sitruunaa ja muuta trooppista hedelmää. Perinteisen tumman pukunsa sijaan hra. maisteri on vetänyt ylleen tumman oljen oloisen kokovartalokaavun. Liekkö jokin Ameriikasta revitty muotivillitys tämäkin.

Herra maisterin makumaailma on varsin pyöreähkö ja leppoisa. Oljenvärisen puvun toisesta povarista löytyy happoisaa sitrusta ja toisesta helppoa greippiä. Housuntaskuista löytyy palanpainikkeeksi makoisaa mallasta kolmen lajikkeen sekoituksena. Etutaskuissa Pale Ale ja Munich. Perstaskusta taasen jännempi Cara+10.

Jotta kokonaisuus pysyisi kasassa, on maisterin jalkoihin puettu humalasta punotut kengät jotka tasaavat maun kuivuudellaan. Herrasmiehenä maisteri ei lyö kovaa, vain 4,6%:lla. Tämä takaa sen että maisterin ja mestarin yhteistä kahvakuulaa pääsee maistamaan mahdollisimman helposti.

Pyynikin Maisteri Simo on helposti lähestyttävä American Pale Ale jonka uskoisin kelpaavan jokaiselle. Ei temppuja, ei raivoisaa vaan hilpeää humalointia. Napatkaa Neljän Pullon Kahvakuula messiin, mikäli sellaisen löydätte. Siitä riittää myös kaverille jos ei itse jaksa kaikkea juoda!

Wirran warrella juotua: Oulujärvi Pale Ale

Lährimme ulkhoilemhan. Kokka kuosiin ja nokka kohti keskustaa ja sen yli. Raunioylityksen ja tervakanavan jälkeen pölähdin Kalkkisillan Laituriterassin pihaan. Tällä samaisella laiturilla kotiaan pitää myös höyrylaiva Kouta joka risteilee pitkin Olujärven laajaa ulappaa. Potski itse oli tällä kertaa tosin katsastuksessa.

Kuulin aiemmin viikolla ohimenevän auton etupenkiltä, että tänään keskiviikkona olisi tarjolla uusinta uutta Oulujärvi Pale Alea. Noh, tämä viskisieppo ja ohrapöllöhän lähti sitten asioikseen sitä metsästämään. Ja sitähän oli. Oulujärvi PA on siis Hopping Brewstersin ja kainuulaisen Nälkämaan yhteisen rakkauden lapsi. Sama combo on aiemmin tuottanut meille maanmainion Luotikuja IPA:n, joka on valitettavasti myyty loppuun jo aikapäiviä sitten.

Hopping Brewsters on Akaassa majaileva hyppivä lentokone, eikun siis panimo. Nimensä toisen maailmansodan aikaiselta Amerikkalaiselta hävittäjältä, Brewster F2A:lta, lainaava panino käyttää ulkoasussaan vahvasti 50-luvun vaikutteita. Pullojen etiketeissä onkin oikein miellyttäviä pin-up -tyttösiä. Brewstersin päämies ja -keittäjä Kyllösen Kimmo on varsin intohimoinen historianharrastaja ja oluenkeittelijä.

Sitten asiaan ja järvelle!

Muovituoppiin pullosta lurahti tutunnäköistä ja oikean oloista tavaraa. Väriltään syvän kuparinen ja vähävaahtoisen sameahko. Nokkaansa kun kurkottaa tuoppiin, huomaa Oulujärven tuoksuvan pääasiassa humala, sitruunat tiukasti vanavedessään.

Humalasta puheenollen, sitä tähän on liuotettu peräti neljää sorttia. Löytyy Ahtanum, Chinook, Centennial ja Citra. Pari näistä on tutumpia muista tuotteista mutta nuo toiset on sitten meikäpojalle vähän vieraanoloisia.

Entäs sitten se tärkein, eli makuasiat. Oulujärvi PA on varsin perinteinen kalpea. Laineet tuovat kielelle kirpeyttä, lempeää mallasta ja humalan rapinaa suun perälle asti. Pitkällä selällään Oulujärvi kannattelee myös jonkinlaista hetelmää, mutta en nyt just saa päähäni että mikä se on. Ehkä omenaa, tai jopa persikkaa? Holia itseään tässä on jopa 5,3% joka ryhdittää menoa melkolailla sopivasti.

Tällaisena custom-oluena Oulujärvi Pale Ale on varsin mukava tuttavuus. Pullotavaran hinta on vähän suolaisenpuoleinen, joten tätä ei kannata ihan hörsimällä juua. Komeassa maisemassa, Kajaaninjoen liplatusta katsellessa hitaasti nauttimalla tämä kuitenkin pääsee oikeuksiinsa. Tämä todistaa sen, että hyvän oluen juontia parantaa huomattavasti hyvä silmänruoka!

Pohjahiivat goes Whisky: Laphroaig viskitasting

Mennään olutblogina vähän asian vierestä, mutta viskihän on periaatteessa tislattua olutta. Samat raaka-aineet on molemmissa, viskissä vain vähän hifimmin. Meitsi on vähän huono näitten viskien kanssa, mutta koittakaa kestää.

Eteen siis pärähti tilaisuus maistella viskejä kantapubissani Hospoda Korunassa. Maksua vastaan tottakai. Viskejä oli maistattamassa Laphroaig-tislaamon edustaja Kari Kovamäki. Sama mies veti aiemmin viskimaistelun edesmenneessä Baronissa, mutta Macallanin tuotteilla.

Laphroaig on tislaamona tunnettu hyvin savuisista viskeistään. Kukapa ei olisi maistanut kuuluisaa kymppivuotiasta ja tuntenut riihen seinän suussaan. Perustettu, tai jäänyt viinanpoltostaan kiinni vuonna 1815, Laphroaig puskee edelleenkin markkinoille ehkä Islayn tunnetuimpia viskejä. Savuisia ja turpeisia.

Normaaliin tyyliin jokaiselle jaettiin neljä lasia joista jokaiseen lorautettiin 2cl tavaraa. Vähänhän se kaksi senttiä on, mutta tarkoitushan tässä on päästä jyvälle mausta eikä vetää lärvejä.

Tässä viskit siistissä rivissä ja maistelujärjestyksessä. Näistä kaikki valkoetiketilliset ovat kaikki saman ikäisiä, eli kymmenvuotiaita. Maut kuitenkin ovat erinäisistä syistä hyvinkin erilaisia. Erikoisuutena Lore, joka on maisteluhetkellä ollut Suomen markkinoilla vasta viikon tai pari! Päästiin siis ensimmäisten joukkoon siemailemaan kansantarua.

Sitten nenä lasiin ja hörp.

Ensimmäinen maistiainen oli jo tutusta "lapparin kympistä". Jo ennen nenän lasiin laittamista sieraimiin kantautuu se odotettu savu ja turpeinen paksuus. Mutta savu ei jostain syystä yltänyt kielelle saakka, vaan jäi enimäkseen tuoksuun missä se kyllä ilmoitteli itsestään. Maussa oli kylläkin jotain yrttiä ja merisuolaa, toiset myös ilmoittivat mauksi lääkkeen mutta itse en sitä älynnyt. Jälkimaun hedelmäkattaus hyörii makuhermoilla mukavan kauan.

Seuraavana rivissä on Quarter Cask. Nimi tulee Karin mukaan siitä, että tätä viskiä on kypsytetty ns. neljäsosatynnyrissä. Eli pienempi tynnyri, vähemmän nestettä ja enemmän puukosketusta joten tässä on enemmän tammisuutta. Tässä maku oli pyöreämpi kuin kympissä ja sisälsi tammisia häivähdyksiä.

Sitten vuorossa oli Triple Wood. Kolmoispuu on saanut nimensä erikoisesta kypsyttelytavasta, jossa tislettä siirrellään tynnyristä toiseen kolmesti. Tisle käy läpi Bourbon-, Quarter Cask- ja Oloroso-sherry -tynnyreiden läpi. Kolmea puuta siis. Puisevuus tulee ilmi heti tuoksussa joka sai aikaan mielikuvia jonkinlaisesta puusepän verstaasta. Varmaankin sherrytynnyrin ansiosta Triple Wood kallistuu hieman makean viskin suuntaan.

Sitten setin viimenen, eli Lore. Laphroaigin 18 vuotiasta ei kuulemma enää valmisteta ja sen paikan on ikäänkuin ottanut tämä Lore joka on myöskin 18 vee. Lore on kypsynyt kokoaikaisesti Pedro Ximénez -sherrytynnyrissä saaden makuunsa huomattavaa makeutta. Ja sitä kyllä on, tämä on aivan eri puusta kuin maistelun aiemmat vermeet. Makeutta on varsinkin tuoksupuolella. Maku on jännähkö ja jälkimaku häilyy suussa kauan.

Hyvät oli viskit ja setti kokonaisuudessaan erittäin mielenkiintoinen. Avasi paljon asioita skottilaisesta viskiperinteestä ja viskin valmistuksesta. Näitä lisää! Kiitos Kari ja Hospoda Koruna!

Hospodan Kausihanassa: Hartwall Aura

Hospodaan astuessani sainkin eteeni yllätysmaistiaisen! Hanassa ei mitään merkintöjä. Tuoppiin kuitenkin valui tutunnäköista tavaraa. Juoma esiteltiin minulle Hartwallin Aurana. Ensimmäinen muistikuva Aurasta on jossain marketissa salkkutavarana.

Piti käydä vielä myöhemmin varmistamassa, että olihan se Auraa ja miltä se maistui. Ihan vain blogikirjoituksen vuoksi. Puheet pitivät paikkansa, sillä Auraahan se oli. Ei vaan passannut ekalla kerralla uskoa.

Aura on alkujaan Turussa Aurajoen varrella, Auran panimolla valmistettu olut. Auraa tehdään nykyäänkin tällä samalla, vuodelta 1885 peräisin olevalla reseptillä. Aura on valmistajansa mukaan "maukas ja pehmeä" sekä valmistettu "aromaattisella Saazer-humalalla".

Nostan hattua ja kohotan partaani sille, joka on onnistunut olemaan tiedostamatta Hartwallin olemassaoloa. Kyseessä on kuitenin pienen pohjoisen maamme suurimmista virvoitusjuoma-, olut- ja lonkerovalmistajista joka on riehunut markkinoilla jo vuodesta 1836. Se OriGINal lonkku on muuten Hartwallin keitoksia. Hyvää se on sekin mutta tämä on pääasiassa olutploki.

Kuinkas se Aura virtaa?

Väri on kupariin vivahtavaa ja vaahto pitkäkestoista mutta ohutta.Väriltään vaalea ja vaahdotaan pehmeä juoma lupaa ulkonäöltään paljon. Mutta maun puolesta lupaukset jäävät jokseenkin lunastamatta. Maussa tuntuu tölkkitavaran metallinen olemus, vaikka tavara selvästikin on tuopissa. Maultaan tämä on siis hyvin lähellä perinteistä keskiketterää. Näin ensialkuun siis.

Hartaammalla maistelulla paljastuu, että maku on itse asiassa varsin viljaisa ja kevyt. Havaittavissa on maltaista makeutta ja paahteista metallisuutta. Väri oli enne. Maku on ikäänkuin se tuttu kuparinen keittoastia. Tietyllä tavalla maun osaa jo arvata. Humalointi melkein loistaa poissaolollaan, tai sitten makuaistini on hakoteillä. Aurasta ilmenee lämmetessään myös hedelmäisiä vivahteita ja red ale - tyylisiä paahteisia kiemuroita.

Hartwallin Aura on loppuunsa rehti ja reipas olut. Pätevä vaihtoehto sille ikuiselle Karjalalle tai Sandelsille. Kuitenkin omituinen valinta kuuluisalle Hospodan kausihanalle. Pahoin jo ennätin pelätä että tavara jäisi hanaan roikkumaan huonon menekin takia, mutta tiskin takaa sain kuulla Auraa menneen jo parinkin pönikän edestä.

Eikun maistamaan. Tiedä vaikka tykkäisit!

Kautta poskipartain! Stadin Panimo - Wilhelm I Imperial Black Pilsner

Männäviikolla jäi maistelut maistelematta kaikenlaisen muun menon ja maaseudun rauhan takia. Mutta nyt kuitenkin yritän päästä taas maisteluissa vauhtiin ja otinkin siksi käsittelynn vähän jotain aivan muuta. Pilsneriä, joka on mustaa kuin... Musta.

Mustaa Pilsneriä? Voe tokkiisa! Mustaa pilsneriä tehdään ihan niinkuin tavallistakin pilsneriä, mutta maltaat paahdetaan tumman värin ja paahteisen maun aikaansaamiseksi.

Hienot viikset, hyvä herra.

Stadin Panimo on vähemmän yllättäen Helsinkiläinen lafka. Kokeelliseksi mikropanimoksi itseään tituleeraava panimo on pyörähtänyt käyntiin railakkaan ysärin lopulla ja tuuppasi ensimmäiset pintahiivansa markkinoille vuonna 2000. Sitten vuonna 2009 uudistettiin panovehkeitä joiden avulla lyötiin isompaa vaihdetta silmään pohjahiivaoluiden muodossa. Pohjahiivat kiittävät.

Stadin panimo on hyvin mainetta niittänyt panimo. Palkintoja on tullut milloin mistäkin. Niin Helsinki Beer Festivaleilta kuin Suomen Paras Olut -kilpailuistakin. Valikoimaa on laidasta laitaan, löytyy muun muassa barley wineä, ESB:tä, Kölsch:iä ja Helsch:iä.

Sitten katsotaan miten paljon Vilhelmi ensmäinen viiksettää.

Wilhelm on arvoisa herrasmies ja kaiseri eikä turhia vaahtoa. Edes lasiin kaadettaessa, vaan asettuu siististi taloksi ja omaksuu hyvin tumman värin. Tuoksu on hankalasti kuvailtava, jollain tavalla maanläheinen ja turpeinen. Paahdetta ja kahvia kans.

Maku on varsin roteva. Osittain myös saksalaistyylisesti hyökkäävä, sillä Wilhelmin EBU on peräti 42.3! Kaiken rotevuuden ja poskiparran alta löytyy kuitenkin kivaa kahvisuutta ja paahteista mallasta. Wilhelmin pickelhauben alla piilee sitten taas pähkinää ja jotain outoa saksalaista yrttiä. Pähkinän maun voi melkein kuvailla olevan sama kuin kuorimattomalla maapähkinällä.

Lähes salamasotaisen ulkokuoren alla on kuitenkin varsin maukas naposteluolut joka ei lämmetessäänkään huonone.