Vähän tullu tuota arskaa otettua tänä kesänä
Vahvaportteri on niittänyt myös suosiota ja saanut palkintojakin! Se on valittu muun muassa Winston Pori -pienpanimofestivaaleilla tuomariston suosikiksi ja nimitetty vuoden 2014 Tampereen ravintolateoksi.
Te lukijat taidattekin jo tietää Pyynikin pojat, joten en taida lähteä kertaamaan muuta kuin että panimo sijaitsee nääsvillessä, eli Tampereella. Mutta pyynikistä on turha etsiä, ne housut kävivät panimolle jo liian pieneksi!
Isompia ihmettelemättä, viikset tuoppiin ja maistelemaan!
Mmh... Vahvaportteri tuoksahtaa mukavasti kahviselta ja tumman suklaisalta. Tuoksu on myös paksua, jos niin voi sanoa. Vaahtokuorrute on myös tiiviin oloinen ja paksuhko. Hiipuu ehkä liian nopeasti. Tai sitten portterini oli vieläkin liian kylmää!
Suuhun Vahvaportteri jytkähtää kuin kuusimetrinen honkapölli. Karsimattomana ja kuorineen päivineen! Paksu runko on kuorrutettu mustalla kahvilla ja tervaisella maltaalla. Kuoren alta kuitenkin pilkistää se kuuluisa suklaa. Samalla tiellä eteenpäin mentäessä tulee vastaan vanhoja tuttuja kuten lakritsi ja salmiakki, jotka ohitettaessa ymmärtävästi nyökkäävät. Vahvaportteri on nimensäveroisesti vahvaa. 7.5% holipitoisuus nousee päälle hiipien, mutta samalla kuitenkin tuo oman tukevuutensa makuun. Maitokauppavahvuiset portterit ovatkin vähän... vetisiä.
Tumma juotava vaatii rytmikseen vähintään yhtä tummaa musiikkia. Kalmah-orkesterin Seitsemättä Suofoniaa kuunnellessa Vahvaportterin makumaailma pääsee uusiin sfääreihin ikäänkuin mielikuvituksen siivin. Tukanpyöritystä kannattaa silti vähän rajoittaa, ettei mene reisille.
Olihan se melkoinen elämys. Pyynikin Käsityöläispanimon tuotanto ei ole vieläkään jättänyt kovin kylmäksi. Vahvaportteri, vaikka onkin sieltä tukevammasta päästä, on kaikesta mustuudestaan huolimatta hyvä syksyyn taittuvan kesän olut. Hyvän ruuan kanssa hyvää, hyvässä seurassa varmasti parempaa. Sekaan sopivasti hyvää musiikkia ja rempseä meininki on taattu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti