Maukkaimmat maistelut

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Käsityöläisolut vol. VI: Maku Brewing - ESB

Toistaiseksi viimeisenä Alkon Käsityöläisoluena maistetaan Maku Brewingin ESB. Tosiaankin toistaiseksi, sillä voi tulla jahka saadaan hankittua ja valikoimaa riittää.

Maku Brewing on Tuusulalainen, vuonna 2014 perustettu Suomalainen pienpanimo. Maku pyrkii tuottamaan "tunteita herättävää olutta", ja on kuulopuheiden perusteella onnistunut siinä varsin hyvin. Heränneitten tunteitten laadusta en sitten tiedä. Maku Brewingin oluet spottaa hyllyltä melko helposti yhtenäisten, käsinpiirretyn oloisen etikettien ansiosta.

Mikäli pätäkkää on iskeä pöytään ja haluaa tuntea itsensä tai ravintolansa uniikiksi, voi Makulta tilata myös erän varta vasten räätälöityä ööliä. Pohjahiivat on vielä niin "artisti  maksaa" -periaatteella toimiva bloginrökäle, ettei tähän ihan vielä ruveta...

Mutta nyt, Ee-äS-Bee:


"Kuparinruskea ja hiilihapoiltaan maltillinen." Sanoo etiketti, ja ainakin ensimmäinen sana osuu maaliinsa. Ruskeaahan se. Tuoksu on hyvin maltainen ja melkein ruisleipätaikinainen tai hassun mausteinen.

Mutta maku, se on vänkä ja pirskahteleva. Vaikka hiilihappojen kuuluisi olla maltilliset, hapokkuus hyökyy kielen päälle kuin mummot ilmaisille ämpäreille! Happorynnäkön jälkessä tulee mausteinen ja hiivaisa makuvivahde. Alkon oppaan mukaan tämä on varmaan sitä kuivahedelmäisyyttä ja mausteisuutta.

Maku Brewing ESB olisi mainio seurustelujuoma. Sopisi hyvin myös kortti- tai lautapelisession kostukkeeksi sillä sopivalla happoisuudellaan tätä ei kehtaa ihan loppasuuna juoda. Lämmetessäänkään ei Maku (heh,) pahene.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti