Maukkaimmat maistelut

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Keskiviikossa: Rekolan Panimo, Talven Tähti

Täällä Kainuun korvessa on taivas pilvessä ja sataa vettä. Ei näy tähtiä. Mutta Rekolasta lasiin suhahtaa tähtiä, Talven Tähtiä. Talven Tähti on kerännyt muilta maistelijoilta melko hyvät arvosanat, joten pitihän sitä itsekin kokeilla.

Rekolan Panimo on Raaseporissa ja fyysisesti sijaitsee Fiskarsin Ruukilla. Hirveästi infoa itsestään eivät sivuillaan jakele, mutta herkkua on tarjolla monenlaista. Näyttäsi olevan oluen lisäksi myynnissä niin paitaa kuin ruokapuoltakin. Oluissa Rekolalaiset tarjoavat vaikka ja sun mitä. On muun muassa kuusenkerkällä maustettua maltaista ja punaruskeaa. Sahtiakin vissiin saa!

Mutta joo, mitäs tämä Tähti tuikkii.

Talven Tähti kertoo olevansa "punakka ja mausteinen". Mausteena näyttäisikin olevan kanelia, tähtianista, kardemummaa ja neilikkaa. Kaikki joulun mausteet ovat siis kasassa. Kun työnnän nokkani lasiin, ensimmäinen tuoksahdus taitaa olla joko neilikkaa tai sitten se tähtianis, sen verran kimakka on. Ikäänkuin savunhajuakin olisi?

Mutta mitäs makuun sitten? No, maussa mennään melkolailla samoissa tunnelmissa kuin tuoksussakin. Jo etiketissä mainitut mausteet ovat vahvasti menossa mukana ja tuovat näin tummaan olueen ihan kivan säväyksen. Yllättävää, miten hyvin esimerkiksi se neilikka sopii olueen! Muut mausteet jäävät jotenkin pahasti taka-alalle, ainakaan kanelia ei meinaa löytyä kardemumman ja kumppaneiden alta. Paahdettujen maltaiden mausta ei voi erehtyä.

Kyllä, lunastaa mainoslauseensa. Sopii talvi-iltojen lämmikkeeksi. Harmi vaan, että tätä kirjoittaessa ulkona ei tosiaankaan ole mikään paukkupakkanen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti