Maukkaimmat maistelut

torstai 20. heinäkuuta 2017

Liskodisko: Tuatara - Tiramisu Oatmeal Stout

Jälleen kerran tieni vei lähialkoon etsimään olutmaailman aarteita. Valinnanvaraa on vaikka kuinka, eikä elinikä riittäis kaiken maistamiseen joten yritän valkata seasta mielenkiintoisimmat oluset. Tällä kertaa uusi tuttavuus löytyy matelijamaailmasta.


Nimensä Uuden Seelannin elävältä fossiililta lainaava Tuatara on ollut olemassa jopa vuodesta 1990. Mies nimeltään Carl Vasta (ei vihta) perusti panimonsa Waikanaen kukkuloille. Insinöörinä ja viinikriitikkona Carl oli selvästikin mies paikallaan ja onkin saanut aikaan sarjan suosittuja oluita nimen Tuatara alla. Olutvalikoimaan kuuluu muun muassa Mot Eureka New Zealand Pilsner, Helluva Helles Lager ja Prince Albert Extra Special Bitter.

Ja kaikissa pulloissa on kuvassa näkyvä suomukaula. Siitä saa kai hyvän otteen ja sitä on kuulemma kiva hiplailla.


Komeasti vaahtoava Tiramisu on mainospuheen mukaan maustettu Mojo Coffeen La Jacoba -pavuilla, Wellington Chocolate Factoryn kaakaolla ja Heilala Bourbon vaniljalla. Paksun vaahtokerroksen läpi on vähän hankala haistaa mitään, mutta kyllä sieltä jotain puskee läpi. Kahvi nyt ensinnäkin, jäljessään kaakaopapujen tumma hehku.

Sama meininki jatkuu makunystyjen päällä. Espressomainen kahvi sekoittuu makeahkoon suklaaseen. Vähän niinkuin joku n. 70% suklaa sotkettuna tummaan kahviin. Kuivakan kahvisuklaan jäljiltä suuhun jaa napakka vaikutelma. Tätä napinaa keventää hieman jälkimaun lakritsa ja hiuksen hieno leyhäys vaniljaa.
Tämä vaihtolämpöinen pitää vaahtokruununsa päällä pitkään, säilyttäen samalla oluen maun tuoreena. Sopivasti lämmenneenä Tuataran suomujen alta alkaa löytymään enemmän paahteista puolta. Myös hapokkuus nostaa uhkaavasti päätään.

Tuatara Tiramisu osoittautui hitaasti nautiskeltavaksi. Ei niinkään tukevuutensa, vaan topakkuutensa takia. Voltteja muinaislisko pitää sisällään 7% joten potkuakin löytyy. Alkoholi maistuu hieman jos sitä oikein etsii. Muuten hyvin menevä naposteluolut.

torstai 13. heinäkuuta 2017

Toinen aikakausi alkaa märästi: Evil Twin Brewery - Wet Dream

Joo-o. Siirtymä manseen tapahtui itseasiassa jo puolitoista viikkoo sitten, mutta en ole saanut aikaiseksi vielä tutustua enemmälti paikalliseen olutkulttuuriin taikka Alkojen antimiin. Lähialko on kuitenki varsin suuri ja ihan kävelymatkan päässä, joten lähdin tiirustelemmaan että mitä sieltä löytyy.

Käteeni tarttui eränsä viimeinen. Evil Twin Brewing:in Wet Dream. Tölkin kyljessä sanotaan "Brown ale brewed with coffee." Suomalaisena kahvinystävänä mielenkiintoni tietenkin heräsi.


Yhdysvaltain Brooklynissä majaileva panimo Evil Twin ei sano sivuillaan oikein mitään. Mutta lataamalla pressikitin, sanainen arkku aukenee. Pahan kaksosen vuonna 2010 perusti Jeppe, Jeppe Jarnit-Bergsø. Siltä voinee kysyä miksi Jeppe juo. Ensinnä vissiinkin Tanskassa toiminut Jeppe päätti vuonna 2012 pakata kimpsunsa ja heilahtaa panimoineen, vaimoineen ja lapsineen New Yorkin Brooklyniin. Nykyään Evil Twin panee jopa viidessä eri panimossa ympäri maailman!
Lähde: http://www.eviltwin.dk


 "A beautiful brown ale boosted with gourmet espresso beans providing a delightful blend of citrus and spice aroma - the result is amazing, lusty and incoherent - yes, its your wildest dreams in a can."
Uhhuh ohhoh.

Tämä uni on ainakin varustettu mielenkiintoisen raikkaalla tuoksulla. Tuoksussa on havaittavissa sitruksinen humala ja ripaus kaffia. Väri on sakean ruskea ja olut lienee suodattamaton. Sen verran läpitunkemattoman näköistä.

Kahvia tässä kyllä on! Jokainen kahvia juova tietää sen kitkerän, kitalakeen ja suun perälle hyökkäävän maun. Wet Dreamissa paahdettujen maltaiden pehmeä lämpö sekoittuu hiuksenhienosti espressopaahdettujen kahvipapujen omaan paahteisuuteen, saaden aikaan pähkinän ja mokan kepeän paritanssin. Jälkimakuna myös pienen pieni ruisleipäinen hapan. Sitruuna jää jonnekkin tuoksun ja maun välimaastoon eikä tunnun oikein pääsevän kielenpäälle.

Evil Twin:in Wet Dream on kuitenkin mielenkiintoinen olut. Sopii varmasti joidenkin kahvinystävien kielelle, kun taas osa ei välttämättä tykkää. Voltteja tässä oli 6%, joten mennään vähän tutun ja turvallisen nelosoluen ronskimmalle puolelle. Jos nautit kahvistasi, nautit myös kahvioluestasi!

PS. Jos olet kanssani Tampereella, huikkaa niin mennään ottamaan huikkaa!

perjantai 30. kesäkuuta 2017

Yhden aikakauden loppu. Perjantaipullona; Old Worthy Who Drank My Porridge, Coffee & Oat White Stout

Kesäkuu loppuu. Niin loppuu myös aikakauteni Kainuulaisena. Ensi kuussa heilahdan nääsvilleen, eli Tampesteriin. Yritän kuitenkin pitää kirjoituksen tason vähintään yhtä huonona kaikesta mustamakkarasta huolimatta. Nyt kuitenkin vielä viimeinen tuopponen kotiseudun helmassa, Pohjois-Savon Sukevalla.



Old Worthy, tai suomalaisittain Vanha Kunnon, on panimo Skotlannissa. Kertovat sivuillaan harmillisen vähän tekemisistään ja historioistaan. Old Worthy kuitenkin rummuttaa viskin ja oluen pyhän liiton nimeen ja monen oluen etiketissä näyttääkin olevan suositeltu viskipari kullekin oluelle. Maltaansa panimo hommaa Skotlantilaisista viskitislaamoista ja käyttää sen sitten omiin tarkoituksiinsa.

Oluina Old Worthyllä on muun muassa "Roll Your RRR's", "Lost in the Dark, Barrel Aged Pale Ale" ja "A Cure For Scurvy, Whisky Infused Marmalade Pale Ale".

Mutta Kuka Joi Puuroni!? Tämän oluen minulle tarjosi läksiäislahjana iki-ihana Niklas Saari.


Mustaa kuin Äkäslompolon yö. Vaahto on paksuhkoa, mutta ohenee pian pitkäkestoiseksi kalvoksi. Tuoksussa tuntuu vahvasti kahvi kuten kahvistoutissa kuuluukin. etiketin makukuvauksen mukaan tässä pitäisi tuoksua myös vanilia. Noh, taitaa se siellä taustalla vähän haikua.

Kahvi on pääosassa myös maussa, lakritsa tai salmiakki tiukasti vanavedessään. Suutuntuma ei ole turhan paksu, eikä maku tuki kaikkia makunystyröitä jotta kaikki muukin maistuisi stoutilta. Maltainen maku on jotenkin latistunut, eikä paahteisuus nouse kunnolla kukkaan. Humalointi on suht ronski ja antaa stoutille kuivakan olon joka ehkä keventää turhat tukevuudet pois. Odotin kyllä Who Drank My Porridge -nimeä kantavan oluen olevan jotenkin paksua ja puuroista. Niin sanotusti mämmiä. Mutta tällä kertaa nimi ei ollut enne.

Kuten Old Worthy suosittelee, tämän oluen pariksi taitaisi käydä parhaiten turpeinen ja savuinen skottiviski. Harmikseni minulla ei tässä nyt ole sellaista saatavilla, joten joudun tyytymään vain mielikuvituksen siipiin. Voltteja juontipuurossa on nelosoluen verran, eli 5%.

Aiemmin viskin ja oluen kombottamista kokeilleena suosittelen muitakin kokeilemaan, jos vain viskeissä löytyy. Who Drank My Porridge on kuitenkin mainio, ei niin tuhti stout.

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Kotiseutua Saint Kukossa: Nälkämaa Kotiseutu Oatmeal Stout

Juuri ennen Japaninreissuani Nälkämaa mainosti uutta tuotostaan. Ennätin jo kovaan ääneen noitua etten ennättäisi koko tavaraa maistamaankaan kun janoiset kainuulaiset lipsivät sen pois! Mutta toisin kävi. Tässä sitä ollaan, Saint Kukossa tuopissa Nälkämaan Kotiseutu Oatmeal Stout!

Baarimikko osasi kertoa, että Kotiseutu Oatmeal syntyi Nälkämaan toisen osakkaan opinnäytetyönä. Työ liene onnistunut, sillä tuotos avusti ratkaisevasti Baarimestarin ammattitutkinnon suorittamista! Onneksi olkoon! Nyt kelpaa omia oluita paneskella ja myös myydä!


Kotiseutu Oatmeal Stoutin syntytarina juontuu Lepaalla pidettyyn kurssiin johon myös Nälkämaan pojat osallistuivat. Kurssin aikana tutustuttiin myös Hopping Brewstersin oman oluen valmistusprosessiin, ja omia keitoksia kypsyteltiin 50 litran Braumeisterilla. Kurssilla Nälkämaan Aleksi ja Aku löivät päänsä yhteen pitkän linjan olutharrastajaan Jaana Murtoniemen ja kurssilla pyörineen High Time Brewingin porukan kanssa. Tästä päiden kolinasta virisi ajatus yhteisen, kaupallisen harjoitusoluen panemisesta. Siitä se ajatus sitten lähti ja tässä ollaan. Oluen tuotantopaikaksi valikoitui jo Luotikuja IPA:sta tuttu Hopping Brewsters.


Stouttina oletan maun olevan paahteinen ja topakka. Kukon erikoishanan ominaisuuksiin tuntuu kuuluvan näyttävän vaahtokruunun rykäisy tuopin katteeksi, joten ulkonäkö oli laskuhetkellä komeampi kuin yllä olevassa kuvassa.

Maku on kahvisuklaisen pyöreä. Paahteisuus pehmeä, eikä mene liian tukalaksi niinkuin joissain stouteissa. Suutuntuma on siis kehyehkö ja helppo, eikä hörppyjen välillä tarvitse jäädä haukkomaan henkeä. Jälkimakuna on havaittavissa tummaa suklaata, silleen ihan pikkusen vain. Näin jälkihuomiona; Kahvin maku tuntuu olevan stouteissa varsin yleinen vivahde!

Yleisesti sanottakoon että varsin onnistunut Hel-Kaj kollaboraation tuotos! Sopivan lempeä, ei liian tuhti mutta silti hyvin stoutti... stoutti!

Kotiseutu Oatmeal on kuulemma tarkoitus yhdistää Stadilaista ja Kainuulaista kotiseutua. En kyllä tiedä että mikä tässä on Kainuuta ja mikä Stadia. Onko paahde kuin Helsinkiläinen asvalttihelvetti ja kahvisuus kuin synkeä Kajaanilainen aamukahvi?

Käykää maistamassa ja kertokaa Te! Nälkämaan Kotiseutu Oatmeal Stoutia löytyy Kajaanin Saint Kukon lisäksi isolta kirkolta Oljenkorresta, Mullikasta, Maltaisesta Riekosta ja Villistä Wäinöstä. Nyt maistamaan!

torstai 8. kesäkuuta 2017

Suomi 100 ja radiomiinojen häirintää: Svaneke Säkkijärven Polkka

Niin, rakas isänmaamme täyttää tänä vuonna pyöreitä, kokonaiset 100 vuotta! Sen kunniaksihan on tuupattu ulos kaikenlaista "Suomi100"-brändättyä tuotetta aina vessaharjoista lähtien. Olutpuolellakin on juhlavuosi huomattu ja joiltain panimoilta onkin tullut hyllyille kaikenlaisia sataset lasissa olevia oluita. Itsekin tällaisen bongasin lähimmästä Alkosta, nimittäin Tanskalaisen Svaneken tekemän Säkkijärven polkan!


Kaikkihan tuntevat kyseisen veisun? Neukut olivat vuosien 1942-43 aikana asentaneet ympäri Viipuria radiomiinoja, jotka räjäytettäisiin soittamalla sävel tietyllä radiotaajuudella. No, Suomalaiset äkkäsivät tämän ja päättivät soittaa ko. taajuudella juuri äänitettyä Säkkijärven Polkkaa viisi kuukautta putkeen kunnes kaikki miinat on löydetty ja purettu, tai kunnes miinojen akut ovat tyhjentyneet. Samanmoinen tarina löytyy myös selvällä suomenkielellä pullon takaetiketistä.

Nätti pieni yksityiskohta; Etiketin renkulat koostuvat sanoista "Hölkyn Kölkyn".

Svaneken panimo on toiminut Bornholmissa vuodesta 2000 lähtien ja on kuulemma hyvin intohimoinen toimija saarellaan. Svaneken kaupunki on sivujen mukaan Tanskan aurinkoisimpia alueita joka edesauttaa panimon toimintaa.


Niin, polkkahan on laadultaan tummaa stouttia tai portteria. Alkokaan ei tätä jaottele tämän enempää. Ilmeisesti lakritsilla maustettuna tämä ei voi olla kuin mielenkiintoista settiä. Tuoksutellessa on jo havaittavissa lakritsisuutta ja tietenkin paahtomallasta. Ei muuta ku polkat soimaan ja maistelemaan!

Makuna laku löytyy heti! Lakritsa on makuna paksu ja mehevä, laskeutuen hellästi paahteiseen maltaaseen. Humalointi on tummille oluille tyypillisesti kevyt ja lähes katoava. Tässä kuitenkin kaiken lakritsikuorrutteen ja mallasytimen alka löytyy se pieni humala joka ei löydä pois suusta vaan jää haikuamaan pitkäksi aikaa lakritsan kera.

Kuudella ja puolella rosentilla varustettu polkka meinaa humahtaa nuppiin kuin "naapurista kuuluva polokan tahti". Jalakani pohjaa kutkutti. Svaneken Säkkijärven Polkka on Tanskalaispanimon hieno hatunnosto satavuotiaalle Suomelle varsin tunnetun sävelen kautta. Hyvä napostelujuoma niin jälkiruoaksi, kuin ihan vain kesäillan ratoksi.

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Hyvä olla kotona, Hospan hanassa: Moor Beer Company - RAW Bitter

Japanin keissi oli ja meni. Paluu kylmään toukokuiseen Suomeen helteisestä Japanista aiheutti pienen kulttuurishokin, mutta se ei ole mitään mitä hyvä olut ei paikkaisi.

Suuntasin siis tarkistamaan miten rakkaassa Hospoda Korunassa on pärjätty poissaoloni aikana. Onko kausihanaan tullut uutta vai onko koko hanaa enää olemassakaan? No, hanahan oli vielä tutulla paikallaan ja siinä oli jopa uusi asukas! Nimittäin aito Englantilainen Bitter, RAW.


Ison-Britannian Bristolissa sijaitseva Moor Beer koki uudelleensyntymisen vuonna 2007 kun Californialainen Justin Hawke tuli ja osti lähes toimintakyvyttömän firman ja laittoi sen kuosiin. Tuloksena oli ehkäpä yksi maailman arvostetuimmista panimoista! Moor:in ajatuksena on jättää kalan uimarakon käyttö oluen kirkastamiseen kokonaan pois. Sanoen että elävät hiivat ja muut "mausteet" tuovat olueen paremman maun ja suutuntuman. Samalla olut on myös vegaaniystävällistä!

Moor Beer Company onkin tuottanut historiansa aikana monenlaisia oluita. Iso osa vaikuttaisi kuitenkin olevan ihan bittereitä, mutta seasta löytyy myös pale alea, amber alea ja sessio-oluita. Mutta nyt keskitytään yhteen tuotteeseen, eli RAW bitteriin.


Kaunista, eikös? Läpitunkemattoman ruskea ja suodattamaton RAW on tosiaan harvinaista herkkua Hospan hanassa. En muista milloin viimeksi sieltä on tullut bitteriä. Hieman nuhainen nenäni ei hirveästi tuoksuja erottele, mutta suodattamattomuuden ja maltaan aromeista ei voi erehtyä.

Makuina RAW:sta löytyy edellämainittujen lisäksi hehkeää, suun perälle kaikumaan jäävää humalaa. Humalointi on tosiaan kevyehkö ja hieman viipyilevä, eikä ollenkaan niin vahva kuin Bitter-nimikkeen alta löytyvältä oluelta oletin. Suutuntuma on vähemmän yllättäen sakea, mikä on suodattamattomuuden välttämätön sivuefekti. Suodattamattomien oluiden hiivaisuus ei tässä ollut niin tunkkainen kuin yleensä, mikä oli mielestäni miellyttävä yllätys.

Kun tätä aikansa maistelee, alkaa loppua kohden löytymään lisää makuja. Humalointi hieman korostuu lämmön vaikutuksesta ja ikäänkuin RAW hieman myös tukevoituisi kun loppu alkaa häämöttämään.

Moor Beer Companyn RAW Bitter oli mielenkiintoinen ja mielestäni harvinaislaatuinen tuttavuus. En tietääkseni ole aikaisemmin juonut "aitoa" Britti-Bitteriä ja tämä oli miellyttävän pehmeä lasku bitterien maailmaan. Käykäähän tekin kokeilemassa vielä kun hanassa on hapanta!

perjantai 26. toukokuuta 2017

Pohjahiivat goes Japan Final: Kizakura Kyoto Brown Ale

Viimeinen ilta Japanissa ja Tokíossa. On siis myös aika reissun viimeisen olutmaistelun!

Neljän viikon lomailu nousevan auringon maassa on hurahtanut vauhdilla. Vastaan on tullut monennäköistä outoa ja mahtavia makuelämyksiä. Olutpuolellakaan ei Japani ole jättänyt kylmäksi, vaikka alunperin odotukset olivatkin vähän toisenlaiset.

Nyt kuitenkin uutta makua etsimään; Kyoto Brown Ale!


Oluen pannut Kizakura Sake Brewing Co. ei ole vielä saanut aikaiseksi kääntää sivujaan englanniksi, joten pistän Google translaten tulille ja naureskelen tuloksille.
Kioton ensimmäinen olut pantiin vasta vuonna 1995. Panimo kertoo käyttävänsä saken ja oluen tuottamiseen Momoyamakukkuloiden alla virtaavaa puhdasta pohjavettä. Tämän kerrotaan sitten antavan oluille sen hyvän maun.

Tämän maistettavan oluen etiketin merkit ilmeisesti lukevat "Huang Sakura". Tai jotain,

Pikemminkin punainen Brown Ale meni lasiin lievästi kuohuen, Vaahto kuitenkin hävisi varsin pian. Tuoksu lupailee lievää humalointia ja leppoisaa mallasta. Tai näin ainakin hieman nuhainen nenäni päättelee.


Makupuolella hommat vähän vahvistuvat. Lämmin maltaisuus on tässä pääosassa ja pieni humalointi hoitaa taustahommat. Pieni hiilihappoisuus sopii tähän yllättävän hyvin. Hapokkuus tuo olueen sopivan raikkauden, jottei maku olisi liian tunkkaista. Maltaiden paahteisuus taipuu loppua kohden makean puolelle, mikä on kuitenkin ihan sallittua oluttyylin ollessa brown ale.

Niin on Japanilaisten oluiden minimaistelut taputeltu. Kaikki oli aikalailla tasaisen hyviä, mutta etenkin nämä kaksi viimeisintä olivat mukavia tuulahduksia. Kannattaa siis katsoa Asahin, Kirinin yms. tuolle puolen ja etsiä vähän erikoisempia. Näitä kuitenkin löytyy ihan normimarketeista. Eikä hintakaan ole kuin murto-osa Suomen vastaavista.

Huomenna sitten takaisin kotimaahan. Kippistellään jos tavataan!