Maukkaimmat maistelut

tiistai 14. helmikuuta 2017

Hospoda Korunan Kausihanassa: Thornbridge Jaipur IPA

Mitä sinkkumies tekee ystävänpäivänä? No menee olutravintolaan oluelle!

Tällä kertaa Hospoda Korunan kausihanaan on rantautunut Thornbridge-panimon Jaipur IPA. Thornbridge on siis tuottanut oluitaan jo vuodesta 2005 saakka, kun kymmenen tynnyrin panimo perustettiin Thornbridge Hall:iin. Panimon oluet ovat nauttineet olutkansan suosiota varsin laajalti ja moni Thornbridgen olut killuukin esim Pint Pleasen suosituimpien oluiden listalla. Aiemmin maistoinkin ja blogiin kirjoitin arvioni suositusta Thornbridge Halcyon:sta. Käykäähän muistin virkistämiseksi lukemassa, jos kiinnostaa.


Perinteisesti IPA-lasista tarjoiltu Jaipur on tuoksultaan erikoinen. Tavallaan odotetusti hedemäinen, mutta kuitenkin kierolla tavalla jopa marjainen tuoksu lupailee makeaa, mutta silti monimutkaista makua. Tuoksusta löytyy myös monelle IPAlle tuttuun tapaan sitruksisia vivahteita. Mutta ei ole tuoppiin katsominen ennenkuin aletaan maistelemaan.


Kuten tuoksu vähän kertoilikin, Jaipur osoittautui juurikin niin monimutkaiseksi kuin arveltiin. Makumatka alkaa räväkästi kulkien humalaisen happaman ylämäen kuivakan harjanteen yli vain laskeutuakseen kukkean hedelmäiseen laaksoon. Laakson hedelmäinen kattaus on niin laajan oloinen ettei siitä meinaa erottaa yksittäisiä makuja.

Yrittämällä yritin ja hartaasti maistelin mutten meinannut saada hedelmäosastosta mitään tolkkua. Kuvailemani kukkean hedelmälaakson sisältö on niin moninainen, ettei siitä meinaa oikein erottaa yksittäisiä makuja. Kaikki on siltikin syvässä harmoniassa keskenään. Jos tähän nyt pitäisi jotain kuvailla, niin ensimmäinen mieleen tuleva maku on appelsiininkuori. Satunnaisia yrttejä sekaan roiskittuna. Varmaankin joku tarkemman maun omaava voisi tässäkin minua valistaa.

Jaipur IPA on humaloinniltaan reippaan oloinen. EBU on kuitenkin vain 43,9 joten ihan ääripäissä ei vielä liikuta. Nelosoluen vahvuisena tämä on myös hieman topakampaa tavaraa.

Loppusanoina Jaipur on varsin mainio seurustelu IPA. Maku ei huonone hieman lämmetessäänkään, vaan itseasiassa Jaipurin kukkeampi puoli nousee paremmin esille loppua kohden. Hyvää Ystävänpäivää!

perjantai 10. helmikuuta 2017

Ruista rrrkele! Panimo Hiisi - Ruisperkele Extra IPA

Vaikka käsissäni olisikin läjä uusia käsityöläisoluita on silti pakko tyhjentää näitä vanhoja pois! Pitkään varastossa kummitellut Ruisperkele saa nyt kunnian juhlistaa perjantaita rukiisella extra ipaisuudellaan. Tähän olueen on muuten CMX:llä oma piisikin!


"Pahan päivän irvisilmä, sadon nurja noutajainen.
Miehen viepi marrasmieli, sylen syvään juurakkoonsa."


Ruisperkele on näköjään siivoton ja suodattamaton. Tällä kertaa olin kuitenkin "viisas" ja en huljutellut kaikkia moskia pohjalta lasiin mukaan. Jotain sattumia sieltä silti tuli, mutta tällä kertaa oluesta näkee läpi! 

Laitetaampas "itseoikeutettu" musiikki soimaan ja sitten maistelemaan.
 

"Ruuuisperrrrkele, rruUisPErrrkele!" jne. Samaan tapaan kuin biisissä veisataan pitää tuoppia nostaa. Juomapeli: aina kun kuulet sanan ruis, ja perkele yhdessä, JUO.


Hieman se on sameaa ja tuommosta hieman punertavaa. Vaahtoa just kivasti, mutta tuoksupuolta tässä ei juurikaan ole tarjota. Ehkäpä pientä hedelmäistä vivahtelua jostain sieltä kaukaa, muttei mitään kovin päräyttävää.

Rruuuuisprrkele! Kyseessä on kuitenkin Extra IPA, joten humalointia on niin että kulmakarvat palaa. Hävyttömästi huutavan humalarynnäkön jälkimainingeissa seilaa se itse pääosan esittäjä eli ruis(perkele). Ruis(perrkele) näyttäytyy osassaan happaman kuivakasti, lähes Kaurismäkimäisen kuumottavasti tuijotellen. 

Kaiken noitumisen pohjalta kuitenkin löytyy sitä itseään. Kuin kossupullon korkki, makujen pohjalla kimmeltää maltainen, rapsakka lämpö ikään kuin sovittelemassa edellään kulkeneen humalaisen rukiin(perkeleen) tekemät pahat teot ja irvistyneet naamat.

Hiisin Ruisper(rr)kele on nimensä veroisesti perkeleellistä kamaa. Potkii kuin siikaset kurkussa ja 8.5% 'holit tuovat meininkiin omat rytminsä samalla kuin korahtavat nuppiin. CMX:n Ruisperkeleen taustalla soidessa voi tuntea itsensä hiljaa vaipuvan kovaääniseen mökkihöperyyteen, vaikka asuisikin keskustassa.

Kaikin puolin asia(perkele) olut. Suosittelen lämpimästi, ellei topakka humalointi aja etäämmälle. Hiisi suosittelee Ruisperkelettään nautittavan BBQ-lihan ja vahvojen juustojen kanssa. Olkoon Ruis(prkl) kanssanne!

maanantai 6. helmikuuta 2017

Juhlaoluen paikka: Osuuskauppa Maakunta 100 vuotta! Onnea!

Näläkämään oma osuuskauppa on jo suunnilleen Suomen ikäinen. Sata vuotta täyttänyt osuuskauppa Maakunta on päättänyt juhlistaa taivaltaan teettämällä itselleen oman juhlajuoman. Mikäpä olisikaan soveliaampi juoma vaatimattoman maakunnan vaatimattomalle osuuskaupalle kuin rehti Pils-tyylinen olut? Oluen on pannut ja pulloon saattanut tuttu ja turvallinen Vakka-Suomen panimo.


Osuuskauppa Maakunta on porskuttanut Kainuussa jo vuodesta 1917 saakka. Perutettaessa osuuskauppa otti periaatteekseen seuraavanlaisen aatteen:

"Puolueettoman Maakunnan tarkoituksena on toimittaa väestölle sen tarvitsemia tuotteita ja kerätä sekä välittää maatalouden tuotteita edelleen".

Alunperin Paltamon Mieslahdesta ponnistanut Maakunta laajensi pikkuhiljaa ensin leipomoihin ja kahviloihin. Sota-aikana ja sen jälkeen laajennettiin myös hotellipuolelle. 1960-luvulle saavuttaessa Maakunta oli jo ujuttautunut likimain kaikille aloille mitä silloisessa Suomessa oli. -70-80 -luvuilla Maakunta kuitenkin joutui karsimaan toimintaansa ja luopumaan muun muassa autokaupoistaan. 90-luvulle tultaessa henkilöstömäärä oli tippunut alle kahdensadan edelliseen 482:n verrattuna.

Nykyään Maakunnalla menee kuitenkin ilmeisen hyvin sen ollessa sijoittanut Kainuuseen jo yli 120milj. euroa. Myymälöitä löytyy ympäri seutua ja jäseniä yli 30 000 ja palkollisia jopa viitisen sataa!

Mutta katotaampas nyt sitä olutta.


Maistelupaikkana toimii tottakai jo melkein omaksi olohuoneeksi muodostunut olutravintola Hospoda Koruna. 

Oluttyylinä kyseessä on siis perinteinen Pils. Prykmestar Pils:in tuntevat osaavat jo varmaan aavistella mistä hommassa on kyse ja arvaus osuu melko varmasti oikeaan. Väri on tuommoinen tumman olkimainen ja tuoksu kevyen maltaisa. 

Makupuolella mennään hyvin perinteikkäissä merkeissä. Maakunta Juhlaolut on alkuun hieman makeahko, muuttuen loppua kohden hennon maltaiseksi ja lämpöiseksi. Helposti lähestyttävää pilsiä siis joka ei humaloinnillaan riehu. Hitaasti siemaillessa olut pääsee hieman lämpenemään, jolloi makean puolelta saattaa avautua jopa hunajaisia vivahteita. Jotain sellaista mitä ei välttämättä näin vaalealta oluelta osaisi odottaa.

Lopputuloksena Maakunta Juhlaolut on turvallinen valinta juhlajuomaksi. Helposti lähestyttävä olut sopii varmasti moneen makuun ja jopa se Jormuan peräkylän junttura saattaa tästä tykätä sen ainaisen Koffin sijaan. Juhlaolut on vain kolmosen vahvuista, joten tätä löytynee kaikista Maakunnan marketeista ja ravinteleista. Malja sille!

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Lahjoitusolut vol. II: Amager Bryghus - The Lady of Cofitachequi

Oletteko koskaan tutustuneet naispuoliseen intiaanipäällikköön? En minäkään. Mutta nyt olen lähdössä tanssiin yhden sellaisen kanssa. Olkoonkin nestemäinen!

Hyvä ystäväni Olli lahjoitti minulle tämänkertaisen maistelukappaleen jo taannoin, mutta vasta nyt sain sen väännettyä auki ja tuoppiin. Anteeksi Olli viivästys, olen ollut laiska.
 
The Lady of Cofitachequi on siis Tanskalainen India Pale Ale ja tukee nimensä Amerikan historiaan. Olut on nimetty Cofitachequi-heimon legendaarisen heimopäällikön mukaan, jonka puhutaan olleen koko historian ainut naispuolinen intiaaniheimopäällikkö. Cofitachequin rouva joutui espanjalaisten valloittajien kidnappaamaksi, mutta onnistui myöhemmin pakenemaan kaappareiltaan. Arvon rouva myös onnistui johtamaan heimoaan niin hyvin, ettei Spaniardit onnistuneet valtaamaan Cofitachequin alueita. Intiaanit kun kuulemma kävivät polttamassa espanjalaisten rakentamat linnoitukset. Tästä tuhopoltosta huhutaan selvinneen vain yksi jokaista 120 espanjalaista kohden.

Näin siis kertoi pullon etiketti.


Lasissa nätisti istuessaan arvon rouva paljastuu vaalean oljen väriseksi, eikä suinkaan päivettyneeksi. Samalla myöskin huomataan, että The Lady on suodattamaton! Eli semmonen, HähstägNoFilters-meininki. Tuoksupuoli on vaisunlainen, johtuen joko hieman nuhaisesta haistimestani tai sitten jostain muusta. Kuitenkin kunnolla sisään hengitettäessä on havaittavissa IPA:lle tuttua sitruksisuutta ja pientä tiskiaineen häivähdystä.

The Lady of Cofitachequi:n ensipotkaisu oli varsin ynseä vielä neitseellisellä kielellä. Humalointi sähähti, pistellen kuin kymmenen intiaanin nuolet. Humaloinnin luonteesta vastaavat Amarillo-, Simcoe- ja tietenkin Citra-humalat. Suodattamattomuus tulee esiin humalasuhinan päätteeksi esiinnousevalla kuivakalla hiivaisuudella.


Lämmetessään Cofitachequin Rouva omaksuu hieman enemmän hedelmäisyyttä. Esiin nousevat sitruksiset ja ruohoiset aromit pehmentävät oluen yleisetä tunnelmaa. Seassa on havaittavissa myös pientä hunajaisuutta antaen rouvalle myös makean puolen. Tätä nyt melkein kannattaa nauttia suosituslämpötilaa lämpimämpänä!

Kiitos Ollille makoisasta oluesta! Näihin kannattaa tutustua muidenkin, sillä Amagerilta tuntuu löytyvän hyvinkin livakoita juomia. Kippis ja ugh!

tiistai 17. tammikuuta 2017

Hospoda Korunan Guinness-hanassa: Guinness Nitro IPA

Mikä tulee ihmisille mieleen kun sanotaan Guinness? Ennätysten kirja? Vaiko se musta, paksu ja mämminen keitos jota saa ja kannattaa odottaa?

Nyt on Hospoda Korunan Guinness-hanassa kuitenkin jotain muuta kuin sitä vanhaa tuttua. Guinness on lanseerannut oman IPAnsa, Nitro IPAn! Joka muuten lanseerataan Euroopassa ensimmäiseksi Irlannissa ja Suomessa. Kyseessä ei siis ole mikään tölkkitavara, vaan tämä on ihan hanassa kuten kuuluukin!


"Guinness on luonut aivan uudentyyppisen IPA-oluen, jossa Guinnessille ominaisen typpi-seoskaasun avulla tuoppiin saadaan paksu, kestävä vaahtokukka. Typpi Tekee oluen tekstuurista pehmeän, ja paksu vaahtokukka suojelee IPA-oluelle tyypillistä vahvaa makua ja aromia." -Hospodan virallinen esite.

Tuoksultaan Nitro IPA ei ole juuri mitään, tai sitten talvi on tehnyt temppuja ja tukkinut nenäni. Mutta kuitenkin, stout-Guinnessin ystävät löytävät Nitrosta saman kermaisen paksun vaahdon kuin aina ennenkin. Tätäkin siis joutuu hieman odottelemaan ennenkuin pääsee kastamaan viiksiään vaahtoon. Vaahdon asetuttua paikoilleen, Nitro paljastaa varsin nätin meripihkan värisen itsensä.


Nitron suutuntuma on hyvin samanlainen kuin stoutissa, eli paksu, maltainen ja kermaisen pehmeä. Mutta tässä ei ole samanlaista kahvi-aromia kuin perus "kinesissä". Myöskään maku ei ole heti ensi alkuun yhtä... tuhti. Mutta sitten taas, kyseessähän ei olisi IPA jos se olisi. Makuasioissahan tämä siis on osin hyvin samanlainen kuin tummempi ja tuhdimpi isoveljensä.

Tumman paahteen ja maltaan alta kuitenkin humalointi nostaa päätään. Esitteessä sitruunaiseksi mainostettu humalointi kyllä hieman kopistelee, mutta jää kuitenkin vähän rauhallisen puoleiseksi. IPAksi Nitro on melko lempeä, EBU:n ollessa vain 34. Helposti lähestyttävä siis. Eikä luulisi kokemattomankaan irvistelevän tätä siemaillessaan. Humaloinnin voi kuvailla olevan pieni heräte paahteisen maltaan rauhoittavan lämmön jälkeen.

Loppusanoina; Nitro on helppo, eräänlainen stout-IPA jossa yhdistyy Guinnessin tuttu tapa tehdä kuulua stoutiaan ja tuulahdus "uudesta maailmasta" IPA:n muodossa. Henkilökohtaisesti kokemus vähän lässähti sillä odotin Nitro IPA -nimisen oluen olevan jotain varsin räväkkää. Kuin nitroglyseriini. Mutta tämä lunastaa kaiken sen mitä lupaa. Erinomainen nautiskelu ja seurusteluolut jos ei aina jaksa sitä mämmiä juoda.

Hospoda Korunan ikiomasta Guinness-hanasta sitä löytyy. Käykäähän kokeilemassa ja kertokaa oma mielipiteenne!

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Huh mikä nimi! Flying Dutchman - Black is Black and I Want My Baby Back, Black Rye IPA

Alkaa pikkuhiljaa tämä valtaisa olut-backlogi purkautumaan. Viimeksi leimahdettiin, tällä kertaa en vielä tiedä mitä mutta nimi on ainakin sellainen jota ei pysty kovin nopeasti sanomaan. Tai kovassa tuiskeessa. Vuorossa siis Flying Dutchman -panimon Black is Black and I Want My Baby Back Black Rye IPA. Mustaa ruis-ipaa siis. Nimen voisi melkein lyhennellä suosiolla B.B.I.W.M.B.B.:ksi.


Flying Dutchman kuvailee itseään paimentolaispanimoksi, tai NoMad Brewery:ksi. Sen perustajana toiminut Ronald de Waal tituleeraa itseään todelliseksi lentäväksi hollantilaiseksi, sillä hän on pannut olutta niin Suomessa, Hollannissa kuin Belgiassakin, kaveeraten aina parhaiden käsityöläispanimoiden kanssa. De Waal siis siirtyy panimosta toiseen, panemaan. Varsinainen panomies.

Tosiaan, vuonna 1997 Ronald de Waal toimi pienen Espoolaisen käsityölaispanimon leivissä, kehitellen uusia makuja. Espoosta Ronald sai pontta kasvuun ja päätti perustaa Diamond Beer Brewing Companyn. Hänestä on muodostunut eräänlainen trendsetteri, esitellen Suomalaisille uudenlaisia oluttyylejä. Ronald onkin virallisesti palkittu työstään Suomalaisen olutkulttuurin hyväksi. Nostakaamme siis tuoppia Ronal de Waalille!

Näyttäisi muuten kaikilla tämän panimon oluilla olevan vähintäänkin yhtä mielenkiintoiset nimet. Löytyy muun muassa More Complicated Than Your Girlfriend Stout, Flower Power Hippy Dippy All Things Pretty American Amber ja Flip Flopped White Socked Strong Hopped White IPA. Nämähän peräti rimmaa!


Komeasti vaahdoten lasiin solahtava Black is Black and I Want My Baby Back on todellakin mustaa. Tuoksultaan B.B.I.W.M.B.B tarjoaa paahdettua mallasta ja vähän myös kaffia. Flying Dutchman kuvailee sivuillaan tätä sanoin; "heavenly refreshing taste and the coulour so black that even the gothic prince of darkness would give thumbs up." No, en ole pimeyden prinssi mutta väri on kyllä synkeä kuin ulkona vallitseva talvi.

Maku on kyllä yllättävän raikas näin pimeäksi tavaraksi. Tässä sitä ruista oikeasti on, toisin kuin aiemmin maistetussa Winter Star:ssa jossa sitä oli vain nimeksi. Rukiinen tuulahdus tupsahtaa esiin ensimmäisenä, luoden happaman vaikutelman jota sitten käytetyt Centennial, Columbus, Chinook, Amarillo, Simcoe ja Citra humalat komppaavat kuin hyvä taustabändi. Humalalauman hedelmäisyys tirskahtaa sopivalla makeudella.

Kaikkiaan maku on IPA:ksi varsin tuhti. B.B.I.W.M.B.B jättää suuhun pitkän kahvisen jälkimaun joka ikäänkuin tarttuu kiinni kitalakeen. Jos tätä nyt vertaisi vaikka siihen kuuluisaan OLVIn Black IPAan, niin kyllähän tämä nyt pesee sen mennen tullen. Sanottakoon että tässä on monimutkaisen nimen lisäksi enemmän luonnetta. Hapokkuuttakin on vähemmän.

Loppusanoina Black is Black and I Want My Baby Back on mustien ipojen sieltä tuhdimmasta päästä. Tämmöinen IPA jota voi juoda niinkuin Porteria. En sitten tiedä onko se teidän mielestänne hyvä vai huono asia.

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Niin mikä? Maistelussa: Panimo Hiisi Leimaus, Mango-Habanero IPA

Vuodenvaihdos on taputeltu ja pommit ammuttu. On siis aika leiskauttaa vuosi 2017 käyntiin jollain varsin hämmentävällä. Hiisi on kyllä tullut tutuksi jännillä oluillaan, mutta nyt tuntuu että mentiin sen kuuluisan jännän äären toiselle puolelle.

Hyvät naismaiset herrat ja herrasmaiset naiset! Peruna-Salmiak- eiku, Ananas-sinap- sääh...
MANGO-HABANERO!

"Tulen väen tavat tekevät tulen luonteen - Leimauksen luonteen luovat kotimaiset maltaat, uuden maailman humalat, habanero sekä kypsytysvaiheessa lisättävä mango."

En ole mikään chilipää tai muuten tulisen evään suurin fani. Joten vähän jännättää tämä hedelmien kombinaatio. Leimaus suositellaan pullon etiketin mukaan nautittavaksi psykedeelisen rockin säestämänä, joten laitetaampa se The Doorsin Light My Fire soimaan ja nostetaan lasia lähemmäs!


Tuoksu on ainakin lempeän hedelmäinen ja väri myös kukkean keltainen. Nuuhkaisun hedelmäisyyden avaa mausteena käytetty mango, tarkemmin mangosose. Lopun viimeistelee IPA:lle tyypillisesti humala. Suodattamattomana tämä on myös varsin sameaa, kuten kuvasta voi joku päätellä.

Mutta juupelis, voe tokkiisa ja huhhuh. Leimauksen maku on seikkailu itsessään! Tämän oluen maku avautuu suussa ikään kuin vaanien. Ensin mangon, lempeän makea hedelmäisyys pehmittää aistisi ja saa sinut laskemaan puolustuksesi. Mangon imussa saapuva humala vauhdittaa menoa.

Mutta sitten, kun luulit menon rauhoittuneen, kaiken mangon rakentaman makeuden alta habanero hyökkää esiin rääkyen ja kipinöiden kuin itse tulen väki räjähtäen kielellä napalmin lailla saaden koko makumaailman palamaan! "Some men like to watch the world burn." Habaneron lämpöaalto viimeistelee koko toimituksen pitkäkestoisella jälkipoltteella. Tämä niin sanottu makujen Highway to Hell toistuu jokaisella huikalla ja jokainen kerta on kuin eka kerta.

Ei perhana. Nyt on kyllä sanottava että Hiisi osaa kyllä tehdä oudonkuuloisesta yhdistelmästä hemmetin toimivaa kamaa. Leimaus korventaa kurkkua, saaden veren kiertämään pakkasen kangistamissa suonissa. Takkatulen loimotusta ja hyvin lämmitetyn saunan löylyä, sitä tässä on.

Mikäli luette blogiani, arvoisa Panimo Hiisin väki, suurkiitokset tästä oluesta! Saitte Leimauksella viikseni väpäjämään juuri oikealla taajuudella! Ehdottomasti yksi parhaista maistamistani oluista.