Maukkaimmat maistelut

torstai 20. huhtikuuta 2017

Viimeinen 2017 Käsityöolut: Pyynikin Käsityöläispanimo Bourbon Barrel Aged Imperial Stout

Nyt se on sitten se vihon viimenen! Tätä on muissakin olutblogeissa kehuttu ja se on myös killunut jo tovin Pint Pleasen suosituksissa. Nyt siis vuorossa Pyynikin Käsityöläispanimon lahja olutkansalle; Bourbon Barrel Aged Imperial Stout!

Jopa Hra. Jackson hyväksyy.

Pyynikin pojat ja tytöt ovat kypsytelleet stouttiaan amerikantammisissa tynnyreissä, joissa ennen olutta on muhinut maissiviskiä eli bourbonia. Moni muukin olutvalmistaja on omaksunut tynnyrikypsytyksen jalon taidon, kuten edellisestä blogikirjoituksestani voi vähän makustella. Maistamistani tynnyrioluista kaikki ovat olleet varsin juotavia, sanoisinko jopa maukkaita! Joten ei tässäkään voida mennä vikaan.


Hieman ehkä kylmän oloisena hurautin lasiin. Mutta silti oli havaittavissa että kyseessä on hyvin tummaa tavaraa. Vähäiseksi jäänyt vaahto oli leipäisen ruskeaa, mutta katosi kuin pieru saharaan. Voi juku, bourbon on tässä läsnä kuin voima Luukas Taivaskävelijässä. Nenään tuntuu selkeä stoutin paahde ja viskimäisen lämmin pisto joka ei voi olla kuin hyvää.

Suutuntuma ensinnäkin on... laakea ja valtaa kerralla koko suun ja kielen kaikki makuaistimet. Maku itse sitten onkin rehevää sorttia, sillä ensinnä suun valtaa muhkean mokkainen kahvisuus heti vanavedessään mustaa mallasta. Kaiken viimeistelee bourbonin ja tammen paritanssi napakan vaniljaisella tahdillaan.

Jäikin mainitsematta, että tuo 13% alkoprosentti maistuu myös hieman läpi. Muttei mitenkään häiritsevästi. Lisäksi tämä on stoutiksi melko vahvasti humaloitu, EBUn huidellessa niinkin korkealla kuin 44,4. Hidas makustelukaan ei haittaa, sillä kyseessä on stout-tyyppinen olut joka melkein vain paranee lämmetessään. Rajansa tietenkin kaikella.

Pitää kyllä sanoa, että oli hyvä veto jättää tämä Pyynikin Bourbon Barrel Aged Imperial Stout sarjani viimeiseksi. Makua on paljon, se on täyteläistä sekä monivivahteista. Sopii erittäin hyvin ihan vain illanistujaisiin ja tai jälkiruokajuomaksi. Jos jostain Alkosta vielä löydätte, niin ostakaa ihmeessä ja kokekaa tynnyrikypsytetyn oluen mahti!

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Yllätysextra! Rodenbach Grand Cru

Saivat perkele houkuteltua kiusaukseen!

Tuoppiin tuiskahti Rodenbachin Grand Cru, osittain tammitynnyrissä kypsytetty olut. Kuulemma näitä oli varastossa vielä toistakymmentä, mutta edellisestä jahkailustani oppineena päätin ottaa samantien pois kuleksimasta.


Kun sanoin "osittain tammitynnyrissä kypsytetty", tarkoitin siis että Grand Cru:sta 1/3 on nuorta olutta ja 2/3 tammikypsytettyä. Belgialaiset ovat näistä sitten tehneet sekoitteen ja laittaneet pulloon. Kyseessä taitaa olla yleisestikin arvostettu ja suosittu olut, sillä jo edesmennyt olutmaistelun jumala, Michael Jackson on kuvaillut olutta sanoin "The Burgundy of Belgium" tai yksinkertaisemmin "World Classic".


Mutta voe tokkiisa! Jo tuoksussa on jotain joka erottaa tämän muista tähän mennessä maistetuista oluista. Tuoksusta tulee mieleen nimittäin raaka, laimentamaton punaherukkamehu. Vaikkakin kovin tanniinisena. Jos kyseessä olisi viini, odottaisin kieleni liimaantuvan kitalakeen kaikesta tanniinista.

Makuna Grand Cru menee jo hankalaksi. Kylmänä makustellessa tämä on melkeimpä enemmän siideriä kuin olutta. Marjaisan hapan tunnelma tuo mieleen villihiivalla käyneen lambic-oluen. Tämä ei tosin ole läheskään yhtä sitruksinen, vaan enemmänkin marjaisa. Kuin hapan viinimarjamehu.

Lasissa tovin viruttuaan ja lämmettyään Grand Cru vain paranee. Kylmään verrattuna lämpö saa tammitynnyrin antamat aromit nousemaan enemmän esille. Mukaan tulee mukavan toffeinen vaniljan aromi, joka viimeistelee muuten happaman makean ja marjaisen tunnelman. En nyt vain valitettavasti viskimaisteluista muista, että kuuluuko ko. aromi amerikan- vai euroopantammelle.

Mutta mutta. Jos hyppy tuntemattomaan olueen on sun juttu, tätä kannattaa tosiaan maistaa! Rodenbach Grand Cru on outous, jonka setvimiseen menee tovi jos toinenkin sillä kyseessä on kuitenkin armoton klassikko. Suosittelen erittäin lämpimästi kokeilemaan jos lähikuppilan valikoimasta löytyy!

Kevättä Hospon hanassa: O'So Brewing Hopdinger Pale Ale

Kevät saapuu korskuen, niin myös Hospodaan. Kausihanassa pitkään istunut Kardemumma Stout sai väistyä uudemman tulokkaan tieltä kuin lumi auringon edeltä. Vuorossa siis O'so Brewing Companyn Hopdinger Pale Ale!


O'so Brewing Company itseasiassa perustettiin Wisconsiniin vuonna 2007 kun Marc ja Katina siirtyivät Point Brew Supply:n hommista vetämään omaa panimoaan. Homma kasvoi kuulemma vauhdilla ja vuonna 2013 O'so Brewing julistettiin Wisconsinin olutjakelijoiden yhdistyksen toimesta toiseksi nopeiten kasvavimmaksi. O'so:n valikoimaan näyttäisi kuuluvan monenlaista ööliä, esimerkkeinä vaikkapa Infectious Groove -sour blonde ale ja Doe in Heat -American pilsner.


Väriltään Hopdinger osoittautuu tumman kultaiseksi, tai oikeastaan kuparinvärikseksi. Vaahto on niukkaa, mutta sitäkin kestävämpää eikä näyttäisi katoavan ihan hetkessä. Tuoksu lupaa raikkautta sitruunan muodossa ja jykevää maltaista rankaa.

Makupuolelle päästessäni sainkin huomata, että sitruuna taisi olla vain tuoksussa. Humala jyrää kaiken alleen ylläköllään, jättäen oudosti jälkeensä tunkkaisen hiivan oloisen fiiliksen. Tämä "hiiva" meinaa peittää maltaan ikävästi alleen. Mutta mallas ei anna periksi, vaan puskee pahalla sisulla läpi tuoden mukanaan makuun tukevuutta ja maanläheisyyttä.

Lämmetessään Hopdinger vähemmän yllättäen laimenee ja menettää teräänsä, taantuen hieman Suomi-APA:n tasolle. Tässä kuitenkin on alkoholia suunnilleen nelosoluen verran, joten jokatapauksessa tämä on vähän topakampaa tavaraa.

O'so:n Hopdinger on ihan hyvä perus-APA suoraan Ämöriikasta. Kannattaa todellakin nauttia kylmänä, sillä lämpimästä ei tule kuin paha mieli. Kaikkiaan aika tavallinen kokonaisuus. Hospoda Korunan hanassa just NYT! Käykää kopasemassa ja kertokaa mielteenne.

torstai 13. huhtikuuta 2017

Alkon Käsityöoluet 2017: Malmgård Amarillo Tripel

Nää ei lopu koskaan! No ei vaines, toisiks viimenen käsityöolut. Tällä kertaa tutustumme tutun Malminkartanon eli Malmgårdin panimon tripel-tyyppiseen lahjaan olutkansalle. Tässä taitaa olla tähän asti maistetuista äykein alkoholi kun prossat on jopa 9%!


Amarillo-humalalla aromoitu tripel lupailee olevansa sitruksinen, kuivan mausteinen ja lämmittävä kokonaisuus. Etikettiä enempää tarinaa ei tästä oluesta löydy, joten loppu on sitten aivan allekirjoittaneen omaa päätelmää ja parran pärinää. Amarillo on varmaankin läheistä sukua Malmgårdin toiselle tripelille, Emmerille. Molemmat ovat aivan yhtä äkäisiä alkoholiltaan, sekä samaan tapaan suodattamattomia.


Kullankeltainen väritys ja suodattamattomuus antavat Amarillo Tripelille heti omintakeisen vaikutelman. Yritin kaataa siten, että saisin enimmät sakat jätettyä pulloon, mutta silti sekaan pääsi pientä sameutta. Vaahto oli kevyttä ja nopeasti laskeutuvaa, eikä sillä ehtinyt edes viiksiään sotkemaan.

Suositellaan nautiskeltavaksi 8-10 -asteisena. Nestelämpömittaria en vieläkään omista, joten perstuntumalla mennään. Kyllähän se tässä, nautiskelun lomassa hieman lämpiää. Ensipuraisu kuitenkin toi esille heti ensimmäiseksi sen kuivakkuuden ja pienen, vielä tunnistamattoman mausteen. Sitruksisuus huhuilee jostain vieraisiin pöytiin ja tuoksupuolella ollaan vielä lähtöasemissa.
Päällimmäisinä makuina taitavat olla humaloinnin sitruksinen kuivakkuus ja sitten se yhreksän voltin alkoholi joka eittämättä maistuu läpi ja tuntuu suun perällä.

Tovin lasissa lämmettyään Amarillo Tripel paljastaa lempeämmän puoliskonsa. Alkuun kovin happamasta ja hiukka kitkerämmästä meiningistä kuontuukin varsin lupsakkaa menoa. Hedelmäisyys nostaa päätään paljon voimakkaammin ja humaloinnin purenta pehmenee. Olut ottaa muutenkin loppua kohden hieman makeamman otteen.

Malmgårdin Amarillo Tripel oli alkukankeudestaan huolimatta varsin maistuvaa tavaraa. Korkea alkoholiprosentti sai tavaran kolahtamaan nuppiin melko raivolla ja sama prosentti maistui paikkapaikoin läpi aikalailla. Loppua kohden homma helpottui ja hedelmöityi. Emmeriin verrattuna tämä oli kevyempi kokonaisuus.

torstai 6. huhtikuuta 2017

Alkon Käsityöläisoluet 2017: Iso-Kallan Biére de Garde

Kevät se vain mennä rouskuttaa eteenpäin täälläkin nälkämaassa. Pitäisi vähän kiriä olutmaisteluiden tahtia jotta saan ns. kevätsiivouksen tehtyä! Nyt kuitenkin Savonmaalta kajahtaa kun tuoppiin lupsahtaa Iso-Kallan panimon Biére de Garde!


Pohjois-Ranskalaiseksi Maalaisolueksi nimitetty Biére de Garde on Iso-Kallan sivujen mukaan perinteisesti valmistettu keväisin ja nautittu sitten kesäaikaan virkistyksenä raskaiden peltotöiden lomaan. Tämä kädessä oleva versio on kuitenkin tummempi ja maltaisempi versio tästä kyseisestä oluesta. Etiketti lupailee myös mausta löytyvän pähkinää, karamellia sekä kuivattuja hetelmiä.


Väri on ainakin nätti. Lähes viinimäisen punainen! Pullon pohjalla näytösti olevan jotain sakkaa, joten kaatamisen kanssa piti vähän varoa. Jo pullon aukaisun yhteydessä nokkaan pelmahti maltaisan hiivainen tuulahdus, mutta lasissa ollessaan ei sitten tuoksu juurikaan miltään.

Makupuolella etiketin lupailut pitävät itseasiassa melko hyvin kutinsa! Heti ensimmäisenä makuna on selvästikin joku kuivahedelmä... ehkä persikka. Pähkinäisyyttäkin on siellä maltaiden kanssa rinta rinnan. Kokonaisuus on siis makeahko, muttei liiaksi. Sopivan hapokkaalla pohjasoinnulla varustettu de Garde on varsin tasapainoinen olut joka ei humaloinnillaan kerskaile taikka potki. Suodattamaton luonne on kuin meidän savolaisten puhe, vastuu on kuulijalla. Oluen kanssa tämä sama tulee kuitenkin esiin lähinnä häviävän pienenä hiivaisuuttena.

Kyllä ne vaan savommuan sankarit Iso-Kallalla ossoo! Varmaankin tämän vuoden käsityöläisoluiden parhaimmistoa ja tähän asti maistamistani ehdottomasti paras. Hedelmäinen, makea mutta sopivassa suhteessa hapokas Biére de Garde on melkein kaikin puolin hieno kokonaisuus joka sopii hyvin hitaaseen naukkailuun. Maku ei myöskään huonone vaikka olut pääsisi lasissa hieman lämpiämään.

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Alkon Käsityöläisoluet 2017: Panimo HIISI - Pirunpelto Kivibock

Viikko mennä rämisi räntäsateineen. Lauantai-illan kunniaksi onkin hyvä taas hetkeksi rauhoittua laatuoluen pariin. Teemalla Alkon käsityöläisoluet mennään vieläkin ja tällä kertaa vuorossa on tutun ja turvallisen Panimo Hiisin tuotos. Pirunpelto Kivibock!

On bockia, dobbelbockia ja nyt kivibockia. Mutta mitä se ihan tavallinen on? Olutpöytäkirjassaan Anikó Lehtinen kuvailee bockia ihan vain vahvaksi lageriksi. Saksanmaalta, Baijerin ja Munchenin alueilta peräisin olevat bock ja isoveljensä dobbelbock ovat yleisesti tumman paahteisia ja tuhdin maltaisia sekä suutuntumaltaan täyteläisiä. Ilmeisesti Karhun Tosi Vahva luokitellaan näihin oluisiin. Empäs tuotakaan arvannut, vaan nyt tiiän.

Hiilivuoren varjois’ saunoo
pukki, paimen pohjoisen
Pirunpellon kantoi kasaan
kanneks kiukaan kivisen.

 Kepeästi lasiin vilahtava pukki on ottanut ylleen varsin tummanpuhuvan kaavun, joka valoa vasten tutkaeltaessa paljastuu hyvin ruskeanpunaiseksi! Tuoksu lupaa paljon mallasta, ruisleipäisyyttä ja jopa kahvia. Tuleekohan pullaa kans. Tapansa mukaan, HIISI on kirjaillut pirunpellonkin etikettiin musiikkisuosituksen. Tämänkertaisen tuotteen nautintaan tahtia luomaan suositellaan artistin Howlin' Wolf  Built for Comfort -kappaletta. Kaavitaampas se esiin ja pistetään soitellen!


Voi että, voi pojat kuulkaas. Tummasävyistä olutta ja tummasävyistä bluesia. Tämän biisin säestyksellä Pirunpelto alkaa maistua hieman mustavalkoelokuvalta. Älkää kysykö miksi.


Pirunpellon kivisistä syvyyksistä todella kumpuaa hento paahteinen sauhu. Punagraniittilohkareiden seassa lilluu paksulti mallasta, seassaan mokkaisia saarekkeita. Alkon lehtinen kuvailee tätä myös luumuiseksi ja kevyen toffeiseksi, samoin kuin mausteiseksi ja pitkäksi. Luumuista en tiedä, pientä kinuskista toffeisuutta kyllä löytyy jostain makujen pohjalta. Humala ei kasva hyvin Pirunpellossa, sillä se on tässä tapauksessa jäänyt vähän altavastaavan rooliin pitämään hommaa kasassa.

Mielestäni Panimo HIISI löysi Pirunpellon kivikosta sen oleellisen, loihtien esiin maltaiden parhaat puolet pitäen silti puurot ja vellit erillään. Mahtava bluesin tahtiin nautiskeltava olut. Olisipa paikkakunnalla jokin hyvä bluesbaari jonne voisin lähteä tunnelmaa jatkamaan...

torstai 16. maaliskuuta 2017

Alkon Käsityöläisoluet 2017: Mustan Virran Panimo - Pistolekors Porter

Alkon käsityöläisoluiden maistelut jatkuvat hitaasti mutta varmasti. Tällä kertaa vuorossa on tummaa porteria suoraan Savonlinnalaiselta Mustan Virran panimolta. Tämä söpöön punkeropulloon tuupattu musta herkku tuli Alkon valikoimaan vähän jälkijunassa, mutta hyvä kuitenkin kun saatiin!

Mustan Virran panimo sijaitsee Savonlinnan Pääskylahdessa. Vuonna 2015 syntynyt panimo lainaa nimensä Olavinlinnan edustalla virtaavasta, varsin tummasta joesta. Oluidensa nimet Mustan Virran panimo lainaa samaisen linnan 700-vuotisen historiikin varrella syntyneistä legendoista ja tarinoista. Nämä tarinat myös toimivat oluiden inspiraation lähteenä ja tuloksena onkin varsin mahtipontisen kuuloisia oluita. Kuten vähän mediahuomiotakin saavuttanut St. Olaf Pale Ale joka perustuu pyhän Olavin tarinaan. Muita oluita ovat Olavinlinnan mustan pässin tarinaan pohjautuva Pässi IPA ja muuriin elävältä muuratun neidon tarinaan tukeutuva Neito Golden Ale.


"Sääminkiläinen sotilas Yrjö Ollinpoika huomasi vihollisen
lurjusmaisen sotilaan saaneen tähtäimeensä itsensä kuningas Kustaa II:sen.
Ollinpoika ryntäsi vihollista päin sysäten hänet kumoon omalla pistoolillaan.
Tarinan mukaan sotilaiden pistoolit olivat tappelun tuoksinnassa ristikkäin.
Tästä sattumuksesta kerrotaan saadun ajatuksen Pistolekors-nimeen ja 
sukuvaakunassa olevaan kahteen ristissä olevaan pistooliin.
Ollinpoika aateloitiin ja näin sai alkunsa Pistolekorsien aatelissuku.
Suvun jäsenistä monet toimivat myös Olavinlinnan pääliköinä."

Näin kuului Pistolekors-porteria inspiroinut tarina. Pistolekors on pullokypsytetty ja hiilihapot syntyvät pullossa silleen niinku itsestään. Alkon kuvasto kuvailee olutta sanoin "Ruskeanmusta, täyteläinen, samea, keskiasteisesti humaloitu, kevyen suklainen, hennon mokkainen, mausteinen, pehmeä." Mut nää on taas näitä Alkon ympäripyöreyksiä. Kaippa sitä kevyttä suklaata ja hentoa mokkaa on. Katsotaampa.

Hankala ottaa hyvää kuvaa tämmösestä tervasta.

Mutta joo, tummaa on. Tuoksultaan tämä ei ole oikein mitään. Pientä paahteista häivähystä lukuunottamatta tässä tuoksahtaa se pullokäymisen sivuvaikutuksena oleva suodattamattomuus, eli hiiva. Pullon pohjalle jäikin suhteellisen paksu kerros sitä ..pohjahiivaa(heh hehe).

Makupuolella touhu sitten taas on ihan eri. Mokkaisuus tunkee läpi heti ensimmäisenä, hento suklaa heti välittömässä vanavedessään. Kahvisuus on kuitenkin varsin voimakas. Voisin kuvailla tätä vaikka kahvin ja tumman suklaan sekoituksena. Ei paha, ei ollenkaan paha! Kahvisuklaasuhinan jälkeen jäljelle jää pieni mausteisuus jonka tyyppiä en osaa oikein paikallistaa. Pistoolien paukkeen ja terävyyden tähän jälkikäteen tuovat tietenkin humalat, joita tässä on kuitenkin kolmea eri laatua. 
Pistoolit osuvat päähän 7% tarkkuudella. Tämän ollessa sama kuin Pistolekorsin sisältämä alkomahoolirosentti. Pullokäymisen tuotoksena olevat hiilihapotkin ovat Pistolekorsissa vahvasti läsnä. Happojen meininki oli ensialkuun lähes limpparimainen, mutta onnekseni ne hiipuivat melko pian maistelun jatkuessa. Muuten olisi ollut Hokkasen Ollin sanoin liian hapokasta.

Mustan Virran Pistolekors Porter on Suomalaisittain hyvä porter. Ei sisällä erikoisia temppuja, mutta sitäkin mielenkiintoisemman tarinan. Pistolekors on suoraviivainen, tumma, paahteinen ja sopivasti humaloitu mutta ehkä piirun verran liian hapokas. Porteriksi tämä on suutuntumaltaan hapokkuutensa ansiosta suhteellisen kevyt. Olen myöskin edelleen sitä mieltä että tällaisia lyhytkaulaisia pulloja saisi olla käytössä enemmänkin kuin muutamalla panimolla.