Maukkaimmat maistelut

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Norjan tuliaisia: Frydenlund - Bayer

Koti-ikävä iski ja suuntasin veljeni kyydityksellä hetkeksi takaisin kotiin, Ylä-Savoon. Savossa vielä asuvat vanhempani olivat vähän aikaa sitten käyneet Norjassa. Harrastukseni tietenkin tuntien he toivat minulle tuliaisena "paikallista" olutta; Frydenlund Bayer.

Bayeria tuottaa Norjalainen panimo Ringnes. Ringnesin veljekset Amund ja Ellef perustivat panimon jo vuonna 1876. Hallingdaliin perustettu panimo on siirtynyt veljesten mukana myöhemmin Christianiaan ja jatkaa edelleenkin 130 vuotiasta panimoperinnettä. Nykyään Ringnes, kuten moni muukin panimo, on Carlsberg Groupin alaisuudessa.


Selkeästi en oluttyyppiä löytänyt, mutta värin ja meiningin perustella arvelisin brown aleksi, tai dark lageriksi. Väri on nimittäin punertavan ruskea ja vaahto runsaanlaista. Tuoksupuolella tarjotaan pientä karamellista paahteisuutta ja hintsusti humalaa.


Maku vahvistaa epäilyksiä, brown alea se taitaa olla. Mutta, pettymyksekseni kaikkea on vähän heikohkosti. Paahtomallasta on, mutta vähän. Karamellisuus on kuitenkin vähän vahvemmin esillä, muttei sekään huomattavasti. Humalan puraisu on kuin olematon kevättuuli. Siellä, mutta melkein unohdettavan vieno.

Jotakuinkin melko tasapaksu perustumma. Voltteja maitokauppaoluen verran, eli 4,5%. Mutta kuitenkin varsin juotavaa tavaraa näin yhdeksi harvoista maistamistani norskibisseistä.

maanantai 31. heinäkuuta 2017

Tampere Craft Beer Tour, Mansen kaljakävely

Tapahtuipa niin, että muutostani Tampereelle kuullut hyvä ystäväni Eetu Oinasmaa houkutteli mukaansa tietynlaiselle maistelukierrokselle. Nimittäin olutmaistelukierrokselle. Kyseessä oli Tampere Craft Beer Tour jota järkätään toukokuusta syyskuun alkuun kuun jokainen perjantai. Kierrokseen kuuluu normaalisti viisi Tampereen varmaankin parasta olutravintolaa. Alkaen Plevnasta ja päättyen Sokos Hotel Tornin alakerran Paja Baariin. Koko kierroksen ajan oppaanamme toimi Jouni Markkanen.

Meidän kierroksellamme tehtiin kaavaan pieni poikkeus Kievarin Kahdet Kasvot muodossa.

Mutta kaivetaanpas sitten muistiinpanot esille ja yritetään saada niistä selvää.

Plevna

Kuten mainitsin, ekana paikkana oli Panimoravintola Plevna. Kuulemma Tampereen vanhin ravinteli ja paikka jossa Suomen ensimmäinen hehkulamppu sytytettiin. Plevnassa meille kerrottiin ravintolan historiaa sekä tehdas-, että panimoajoilta. Saimme tottakai myös maistella makoisia oluita.

Vasemmalta alkaen: Panimo Sima, Plevna Pils ja Siperia Imperial Stout

Maistelu alkoi suosittelujen mukaan Plevnan Pilsillä. Pilsin tuoksu oli makeahko ja se oli kaikinpuolin helppo juotava, jälkimakunaan kuivan heinäinen tunnelma. Särvinnän ohella Pils pääsee lämpenemään, jolloin heinäisyys saa metallisen vivahteen. Yksissä tuumin totesimme Plevnan Pilsin olevan melko tasapaksu, latteahko ja erään toisen kierroksenkäviän sanoja lainaten, tylsä.

Seuraavana maistettu Panimo Sima olikin sitten ihan eri maata. Heti ensimmäiseksi havaittiin ehta hunajan aromi, kuten aidossa simassa kuuluukin olla. Kun sekaan nakkasi kuvassa näkyvän sitruunansiivun, sai meininkiin yllättäen lisää sitruksisuutta ja niin sima kääntyy hieman vapun puolelle. Maltaitakin Simassa kuulemma on, mutta niitä ei tähän hätään löytynyt. 

Viimeisenä Plevnalla olikin sitten tarjota vanha kunnon Siperia Imperial Stout. Tuttu, tuhti ja turvallinen. Siperia kuivuu makunsa loppupäässä kasaan kahvisen kitkeryyden saattelemana. Jos viininmaistelun tekniikka on hallussa, voi sitä soveltamalla löytää Siperiasta myös suklaata. Oikein tummaa sellaista.

Tuulensuu

Seuraavaksi lampsimme olutkaapeistaan ja -valikoimastaan tunnettuun Tuulensuuhun. Siellä meille oli katettu niin munkkien panemaa, vehnästä kuin hapantakin.


Ensimmäisenä maistettu Spencer Trappist Ale oli heti alkuun jännä. Tuoksu toi mieleeni hunajapullan, vaikken edes tiedä onko sellaista leivosta olemassa. Toisin kuin muut maistamani trappistit, tämä ei ole läheskään yhtä paksun ja sahtisen oloinen. Mutta en voi muuta kun maistaa tässä pullan, voisilmällä.

Kakkosena sitten nostimme huulillemme Het Nest -panimon Poker Face Witbierin. Panimona ja tuotteena kuulemma pienempi kuin Hoegaarden, Poker Face oli myöskin selvästi hoe:ta parempi. Hieman makea ja helppo. Yleisesti minulle ei juuri witbierit tai muutkaan vehnäset oikein uppoa, mutta tämä oli hyvää!

Viimeisenä menimme jännän äärelle. Lambic! Oikealta nimeltään Lindemans Oude Lambic on kuulemma sitä itseään. Pure Lambic tuoksui jännittävän kemiallisen hedelmäiseltä. Maku lambic tyyliin melkoisen hapan, mutta hedelmäiseen tyyliin. Maku tuo lapsuudestani mieleen ajat, jolloin erehdyin syömään punaisia viinimarjoja suoraan pensaasta. Kaikkiaan kirpakkaa menoa.

Tuulensuussa meille myös tarjottiin oluen kaveriksi raflan kuuluisia lohkoperunoita! Tämä olikin hyvä, sillä maistelun ohella olisi myös hyvä syödä ettei tule ylilyöntejä.

BONUS: Kievari Kahdet Kasvot

Tässä vaiheessa meidät päätettiin bonarina tutustuttaa Sahdin saloihin. Seurueemme Hollantilaiselle osanottajalle tämä varmaan olikin kaikkein mielenkiintoisin osuus. Meille siis tarjottiin Finlandia Sahtia suoraan pullosta samalla kun saimme kuulla sahdin historiasta ja sen valmistuksesta. Vähän jouduin esittelijäämme korjaamaan kun meinasi mennä haarikat ja kuurnat sekaisin, mutta mitäpä pienistä.

Sahti itse oli sitä vanhaa tuttua. Tuoksultaan hieman savuista ja karamellimaista. Makuna sahdille ominainen banaanisuus pienellä palvisavulla ja paksulla suutuntumalla. Maistettu sahti oli siis Finlandian miedompaa, kahdeksanprosenttista sahtia.

Teerenpeli Tampere

Panimo ja tislaamo Teerenpelillä on toimipisteitä monessa paikassa ja tietenkin myös Tampereella. Kaksista kasvoista suuntasimme paikalliseen jaostoon tutustumaan Teerenpelin erikoisoluttarjontaan, joista osa on varmasti edes vähän tuttuja. Valitettavasti tällä kertaa meillä ei ollut ketään kertoilemassa oluesta, vaan saimme omassa rauhassa makustella oluita ja keskustella.


Plevnan tyyliin, täälläkin lähdimme liikkeelle Pilsistä. Onnenpekka Pils oli kuitenkin Plevnan vastinetta ryhdikkäämpi ja makeampi. Ryhdikkyys johtui kai hieman ronskimmasta humaloinnista, jonka kitkeryys viimeistelee makuelämyksen. Kitkeryyden taustalla oli kuitenkin joku erikoinen maku jota en osannut tunnistaa.

Vauhdilla, Veikkonen! Toisena Teerenpeli meille tarjosi Vauhti Veikko -vehnäoluen. Selvästikin suodattamaton Vauhti Veikko oli vehnälle tyypillisesti hedelmäinen. Suodattamattomuus tuo esiin oman tunkkaisen hiivaisen tunnelman.

Maisteluporukan mieleen ollut Suomi 100 -juhlaolut ja savulager oli omastakin mielestä varsin mielenkiintoinen tapaus. Olut myös kirvoitti pitkän keskustelun erilaisista Suomi 100 -tuotteista ja niiden... laadusta. Mutta Teerenpelin versio oli laadultaan varsin mainio! Tuoksultaan tervasavuinen, väriltään miltei viininpunainen ja maultaan runsas sekä karamellinen on varsin pätevä juhlajuoma. Tässä oli porukkamme yksimielisesti Teerenpelin maistelun paras olut!

Gastropub Nordic, Nordic Brewery

Nordic Brewery on Tampereen seudulla uskoakseni varsin uusi tulokas, mutta Nordicin tuotteita on saatavilla jo varsin monesta paikasta. Meille oluita esitellyt panimon edustaja oli niinkin mielissään toimituksesta että jäi kanssamme rupattelemaan vielä pitkään.


Ensimmäisenä maistettavana oli Nordicin oma Weizen, joka näytti hämmentävästi lagerilta. Makuna Weizenissä oli hassun sahtimainen banaani, mutta muuten varsin perinteinen vehnäolut. Ei paha.

Toisena sitten myöskin melko perinteisen oloinen Brown Ale. Vaahto kesti pitkään ja säilytti aromit varsin hyvin. Brown Ale tyyppisesti paahteinen, tumma ja varsin maukas naposteltava.

Viimeisen, eli Havu Nordic Alen olin onnistunut spoilaamaan itselleni jo aikasemmin Bulls:ssa burgerilla käydessäni, mutta eihän se sitä yhtään huonommaksi tehnyt. Nimensä puolestakin Havu sisälsi jotenkin Suomalaisen havumetsän tunnelmaa lievällä karamellilla höystettynä. Sävykin oli kivan punerva.

Paja Bar

Vanhaan veturitalliin Sokos Hotel Tornin alakertaan pykätty Paja oli kierroksemme viimeinen paikka. Paja sisälti paljon Tampereen musiikkiskenestä kertovaa rekvisiittaa.

Täällä meitä ei enää odottanut valmiiksi katettu setti. Varattuihin pöytiin oli jotenkin hassusti jaettu setti viskisniffereitä, joista oluet sitten maistettiin. Täällä sitten saimmekin maistella erän Pyynikin Käsityöläispanimon hedelmiä, joista moni oli pantu varta vasten Hotelli Tornia varten ja joiden nimet viittasivat rautateillä käytettyihin termeihin.

Ensimmäisenä laseihimme saapui Viskuri Saison. Tämä Pyynikin Tornille tälläämä saisoni osoittautui hieman Hoegaardenmaiseksi mausteidensa puolesta. Sitruunankuori ja korianteri varsinkin saivat aikaan tämän mielleyhtymän. Lempeän happamalla loppusoinnulla kuitenkin melko pätevä ööli.

Kakkosena sitten jo maistettu ja hyväksi todettu Ruby Jazz Ale. Raatimme ei kuitenkaan päässyt jyvälle siitä, miksi tämä on niin palkittu olut. Maultaan ensi alkuun kuivan hehkeän paahteinen Ruby kuitenkin paljasti paremmat puolensa jos sen antoi hetken lämmetä. Kuivakkuus lieveni ja olut pääsi hyvin oikeuksiinsa.

Viimeisenä muttei vähäisimpänä; Pajavasara Porter. Kahvin ja suklaan maulla, sekä topakalla 8.8% alkomaholilla varustettu Pajavasara oli oikein mukava ja pehmoinen. Samalla pystyimme toteamaan, että tämä oli kierroksemme ainut porter ja siten lajinsa paras

Lopuksi

Kierros oli saatettu onnellisesti päätökseen. Päätimme pienellä porukalla könytä Tornin huipulla sijaitsevaan Moro:on purkamaan illan antia ja muuten vain jauhamaan paskaa. Näköalat oli kyllä mitä parhaimmat!


Craft Beer Tour Tampere tarjosi samalla sekä kaupunkiin tutustumista, että hyvien oluiden maistelua. Molemmat kelpaavat tällaiselle "uustamperelaiselle" kuten itselleni. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan, jos vain joskus satutte sopivasti paikkakunnalle!

Kiitokset Jounille, Visit Tampereen sekä Craft Beer Tour:in väelle ja tottakai kaikille kierroksella mukana olleille!

torstai 20. heinäkuuta 2017

Liskodisko: Tuatara - Tiramisu Oatmeal Stout

Jälleen kerran tieni vei lähialkoon etsimään olutmaailman aarteita. Valinnanvaraa on vaikka kuinka, eikä elinikä riittäis kaiken maistamiseen joten yritän valkata seasta mielenkiintoisimmat oluset. Tällä kertaa uusi tuttavuus löytyy matelijamaailmasta.


Nimensä Uuden Seelannin elävältä fossiililta lainaava Tuatara on ollut olemassa jopa vuodesta 1990. Mies nimeltään Carl Vasta (ei vihta) perusti panimonsa Waikanaen kukkuloille. Insinöörinä ja viinikriitikkona Carl oli selvästikin mies paikallaan ja onkin saanut aikaan sarjan suosittuja oluita nimen Tuatara alla. Olutvalikoimaan kuuluu muun muassa Mot Eureka New Zealand Pilsner, Helluva Helles Lager ja Prince Albert Extra Special Bitter.

Ja kaikissa pulloissa on kuvassa näkyvä suomukaula. Siitä saa kai hyvän otteen ja sitä on kuulemma kiva hiplailla.


Komeasti vaahtoava Tiramisu on mainospuheen mukaan maustettu Mojo Coffeen La Jacoba -pavuilla, Wellington Chocolate Factoryn kaakaolla ja Heilala Bourbon vaniljalla. Paksun vaahtokerroksen läpi on vähän hankala haistaa mitään, mutta kyllä sieltä jotain puskee läpi. Kahvi nyt ensinnäkin, jäljessään kaakaopapujen tumma hehku.

Sama meininki jatkuu makunystyjen päällä. Espressomainen kahvi sekoittuu makeahkoon suklaaseen. Vähän niinkuin joku n. 70% suklaa sotkettuna tummaan kahviin. Kuivakan kahvisuklaan jäljiltä suuhun jaa napakka vaikutelma. Tätä napinaa keventää hieman jälkimaun lakritsa ja hiuksen hieno leyhäys vaniljaa.
Tämä vaihtolämpöinen pitää vaahtokruununsa päällä pitkään, säilyttäen samalla oluen maun tuoreena. Sopivasti lämmenneenä Tuataran suomujen alta alkaa löytymään enemmän paahteista puolta. Myös hapokkuus nostaa uhkaavasti päätään.

Tuatara Tiramisu osoittautui hitaasti nautiskeltavaksi. Ei niinkään tukevuutensa, vaan topakkuutensa takia. Voltteja muinaislisko pitää sisällään 7% joten potkuakin löytyy. Alkoholi maistuu hieman jos sitä oikein etsii. Muuten hyvin menevä naposteluolut.

torstai 13. heinäkuuta 2017

Toinen aikakausi alkaa märästi: Evil Twin Brewery - Wet Dream

Joo-o. Siirtymä manseen tapahtui itseasiassa jo puolitoista viikkoo sitten, mutta en ole saanut aikaiseksi vielä tutustua enemmälti paikalliseen olutkulttuuriin taikka Alkojen antimiin. Lähialko on kuitenki varsin suuri ja ihan kävelymatkan päässä, joten lähdin tiirustelemmaan että mitä sieltä löytyy.

Käteeni tarttui eränsä viimeinen. Evil Twin Brewing:in Wet Dream. Tölkin kyljessä sanotaan "Brown ale brewed with coffee." Suomalaisena kahvinystävänä mielenkiintoni tietenkin heräsi.


Yhdysvaltain Brooklynissä majaileva panimo Evil Twin ei sano sivuillaan oikein mitään. Mutta lataamalla pressikitin, sanainen arkku aukenee. Pahan kaksosen vuonna 2010 perusti Jeppe, Jeppe Jarnit-Bergsø. Siltä voinee kysyä miksi Jeppe juo. Ensinnä vissiinkin Tanskassa toiminut Jeppe päätti vuonna 2012 pakata kimpsunsa ja heilahtaa panimoineen, vaimoineen ja lapsineen New Yorkin Brooklyniin. Nykyään Evil Twin panee jopa viidessä eri panimossa ympäri maailman!
Lähde: http://www.eviltwin.dk


 "A beautiful brown ale boosted with gourmet espresso beans providing a delightful blend of citrus and spice aroma - the result is amazing, lusty and incoherent - yes, its your wildest dreams in a can."
Uhhuh ohhoh.

Tämä uni on ainakin varustettu mielenkiintoisen raikkaalla tuoksulla. Tuoksussa on havaittavissa sitruksinen humala ja ripaus kaffia. Väri on sakean ruskea ja olut lienee suodattamaton. Sen verran läpitunkemattoman näköistä.

Kahvia tässä kyllä on! Jokainen kahvia juova tietää sen kitkerän, kitalakeen ja suun perälle hyökkäävän maun. Wet Dreamissa paahdettujen maltaiden pehmeä lämpö sekoittuu hiuksenhienosti espressopaahdettujen kahvipapujen omaan paahteisuuteen, saaden aikaan pähkinän ja mokan kepeän paritanssin. Jälkimakuna myös pienen pieni ruisleipäinen hapan. Sitruuna jää jonnekkin tuoksun ja maun välimaastoon eikä tunnun oikein pääsevän kielenpäälle.

Evil Twin:in Wet Dream on kuitenkin mielenkiintoinen olut. Sopii varmasti joidenkin kahvinystävien kielelle, kun taas osa ei välttämättä tykkää. Voltteja tässä oli 6%, joten mennään vähän tutun ja turvallisen nelosoluen ronskimmalle puolelle. Jos nautit kahvistasi, nautit myös kahvioluestasi!

PS. Jos olet kanssani Tampereella, huikkaa niin mennään ottamaan huikkaa!

perjantai 30. kesäkuuta 2017

Yhden aikakauden loppu. Perjantaipullona; Old Worthy Who Drank My Porridge, Coffee & Oat White Stout

Kesäkuu loppuu. Niin loppuu myös aikakauteni Kainuulaisena. Ensi kuussa heilahdan nääsvilleen, eli Tampesteriin. Yritän kuitenkin pitää kirjoituksen tason vähintään yhtä huonona kaikesta mustamakkarasta huolimatta. Nyt kuitenkin vielä viimeinen tuopponen kotiseudun helmassa, Pohjois-Savon Sukevalla.



Old Worthy, tai suomalaisittain Vanha Kunnon, on panimo Skotlannissa. Kertovat sivuillaan harmillisen vähän tekemisistään ja historioistaan. Old Worthy kuitenkin rummuttaa viskin ja oluen pyhän liiton nimeen ja monen oluen etiketissä näyttääkin olevan suositeltu viskipari kullekin oluelle. Maltaansa panimo hommaa Skotlantilaisista viskitislaamoista ja käyttää sen sitten omiin tarkoituksiinsa.

Oluina Old Worthyllä on muun muassa "Roll Your RRR's", "Lost in the Dark, Barrel Aged Pale Ale" ja "A Cure For Scurvy, Whisky Infused Marmalade Pale Ale".

Mutta Kuka Joi Puuroni!? Tämän oluen minulle tarjosi läksiäislahjana iki-ihana Niklas Saari.


Mustaa kuin Äkäslompolon yö. Vaahto on paksuhkoa, mutta ohenee pian pitkäkestoiseksi kalvoksi. Tuoksussa tuntuu vahvasti kahvi kuten kahvistoutissa kuuluukin. etiketin makukuvauksen mukaan tässä pitäisi tuoksua myös vanilia. Noh, taitaa se siellä taustalla vähän haikua.

Kahvi on pääosassa myös maussa, lakritsa tai salmiakki tiukasti vanavedessään. Suutuntuma ei ole turhan paksu, eikä maku tuki kaikkia makunystyröitä jotta kaikki muukin maistuisi stoutilta. Maltainen maku on jotenkin latistunut, eikä paahteisuus nouse kunnolla kukkaan. Humalointi on suht ronski ja antaa stoutille kuivakan olon joka ehkä keventää turhat tukevuudet pois. Odotin kyllä Who Drank My Porridge -nimeä kantavan oluen olevan jotenkin paksua ja puuroista. Niin sanotusti mämmiä. Mutta tällä kertaa nimi ei ollut enne.

Kuten Old Worthy suosittelee, tämän oluen pariksi taitaisi käydä parhaiten turpeinen ja savuinen skottiviski. Harmikseni minulla ei tässä nyt ole sellaista saatavilla, joten joudun tyytymään vain mielikuvituksen siipiin. Voltteja juontipuurossa on nelosoluen verran, eli 5%.

Aiemmin viskin ja oluen kombottamista kokeilleena suosittelen muitakin kokeilemaan, jos vain viskeissä löytyy. Who Drank My Porridge on kuitenkin mainio, ei niin tuhti stout.

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Kotiseutua Saint Kukossa: Nälkämaa Kotiseutu Oatmeal Stout

Juuri ennen Japaninreissuani Nälkämaa mainosti uutta tuotostaan. Ennätin jo kovaan ääneen noitua etten ennättäisi koko tavaraa maistamaankaan kun janoiset kainuulaiset lipsivät sen pois! Mutta toisin kävi. Tässä sitä ollaan, Saint Kukossa tuopissa Nälkämaan Kotiseutu Oatmeal Stout!

Baarimikko osasi kertoa, että Kotiseutu Oatmeal syntyi Nälkämaan toisen osakkaan opinnäytetyönä. Työ liene onnistunut, sillä tuotos avusti ratkaisevasti Baarimestarin ammattitutkinnon suorittamista! Onneksi olkoon! Nyt kelpaa omia oluita paneskella ja myös myydä!


Kotiseutu Oatmeal Stoutin syntytarina juontuu Lepaalla pidettyyn kurssiin johon myös Nälkämaan pojat osallistuivat. Kurssin aikana tutustuttiin myös Hopping Brewstersin oman oluen valmistusprosessiin, ja omia keitoksia kypsyteltiin 50 litran Braumeisterilla. Kurssilla Nälkämaan Aleksi ja Aku löivät päänsä yhteen pitkän linjan olutharrastajaan Jaana Murtoniemen ja kurssilla pyörineen High Time Brewingin porukan kanssa. Tästä päiden kolinasta virisi ajatus yhteisen, kaupallisen harjoitusoluen panemisesta. Siitä se ajatus sitten lähti ja tässä ollaan. Oluen tuotantopaikaksi valikoitui jo Luotikuja IPA:sta tuttu Hopping Brewsters.


Stouttina oletan maun olevan paahteinen ja topakka. Kukon erikoishanan ominaisuuksiin tuntuu kuuluvan näyttävän vaahtokruunun rykäisy tuopin katteeksi, joten ulkonäkö oli laskuhetkellä komeampi kuin yllä olevassa kuvassa.

Maku on kahvisuklaisen pyöreä. Paahteisuus pehmeä, eikä mene liian tukalaksi niinkuin joissain stouteissa. Suutuntuma on siis kehyehkö ja helppo, eikä hörppyjen välillä tarvitse jäädä haukkomaan henkeä. Jälkimakuna on havaittavissa tummaa suklaata, silleen ihan pikkusen vain. Näin jälkihuomiona; Kahvin maku tuntuu olevan stouteissa varsin yleinen vivahde!

Yleisesti sanottakoon että varsin onnistunut Hel-Kaj kollaboraation tuotos! Sopivan lempeä, ei liian tuhti mutta silti hyvin stoutti... stoutti!

Kotiseutu Oatmeal on kuulemma tarkoitus yhdistää Stadilaista ja Kainuulaista kotiseutua. En kyllä tiedä että mikä tässä on Kainuuta ja mikä Stadia. Onko paahde kuin Helsinkiläinen asvalttihelvetti ja kahvisuus kuin synkeä Kajaanilainen aamukahvi?

Käykää maistamassa ja kertokaa Te! Nälkämaan Kotiseutu Oatmeal Stoutia löytyy Kajaanin Saint Kukon lisäksi isolta kirkolta Oljenkorresta, Mullikasta, Maltaisesta Riekosta ja Villistä Wäinöstä. Nyt maistamaan!

torstai 8. kesäkuuta 2017

Suomi 100 ja radiomiinojen häirintää: Svaneke Säkkijärven Polkka

Niin, rakas isänmaamme täyttää tänä vuonna pyöreitä, kokonaiset 100 vuotta! Sen kunniaksihan on tuupattu ulos kaikenlaista "Suomi100"-brändättyä tuotetta aina vessaharjoista lähtien. Olutpuolellakin on juhlavuosi huomattu ja joiltain panimoilta onkin tullut hyllyille kaikenlaisia sataset lasissa olevia oluita. Itsekin tällaisen bongasin lähimmästä Alkosta, nimittäin Tanskalaisen Svaneken tekemän Säkkijärven polkan!


Kaikkihan tuntevat kyseisen veisun? Neukut olivat vuosien 1942-43 aikana asentaneet ympäri Viipuria radiomiinoja, jotka räjäytettäisiin soittamalla sävel tietyllä radiotaajuudella. No, Suomalaiset äkkäsivät tämän ja päättivät soittaa ko. taajuudella juuri äänitettyä Säkkijärven Polkkaa viisi kuukautta putkeen kunnes kaikki miinat on löydetty ja purettu, tai kunnes miinojen akut ovat tyhjentyneet. Samanmoinen tarina löytyy myös selvällä suomenkielellä pullon takaetiketistä.

Nätti pieni yksityiskohta; Etiketin renkulat koostuvat sanoista "Hölkyn Kölkyn".

Svaneken panimo on toiminut Bornholmissa vuodesta 2000 lähtien ja on kuulemma hyvin intohimoinen toimija saarellaan. Svaneken kaupunki on sivujen mukaan Tanskan aurinkoisimpia alueita joka edesauttaa panimon toimintaa.


Niin, polkkahan on laadultaan tummaa stouttia tai portteria. Alkokaan ei tätä jaottele tämän enempää. Ilmeisesti lakritsilla maustettuna tämä ei voi olla kuin mielenkiintoista settiä. Tuoksutellessa on jo havaittavissa lakritsisuutta ja tietenkin paahtomallasta. Ei muuta ku polkat soimaan ja maistelemaan!

Makuna laku löytyy heti! Lakritsa on makuna paksu ja mehevä, laskeutuen hellästi paahteiseen maltaaseen. Humalointi on tummille oluille tyypillisesti kevyt ja lähes katoava. Tässä kuitenkin kaiken lakritsikuorrutteen ja mallasytimen alka löytyy se pieni humala joka ei löydä pois suusta vaan jää haikuamaan pitkäksi aikaa lakritsan kera.

Kuudella ja puolella rosentilla varustettu polkka meinaa humahtaa nuppiin kuin "naapurista kuuluva polokan tahti". Jalakani pohjaa kutkutti. Svaneken Säkkijärven Polkka on Tanskalaispanimon hieno hatunnosto satavuotiaalle Suomelle varsin tunnetun sävelen kautta. Hyvä napostelujuoma niin jälkiruoaksi, kuin ihan vain kesäillan ratoksi.